Paheksun vanhemmuuttasi

Sosiaalisessa mediassa levisi syksyllä Jehovan todistajien ”Tottele Jehovaa” -opetusanimaatio. Tarina kertoo Leevi-pojasta, joka saa kaveriltaan taistelijavelhonuken. Äiti sanoo Jehovan vihaavan taikuutta. Lopuksi poika vie lelun roskiin äidin avustuksella.

Sanomalehden toimittajan mukaan videosta tulee paha mieli pojan takia. Jutussa haastatellun psykologin mielestä syystäkin: ”Tämä on häijy esimerkki manipulatiivisesta kasvatuksesta. Siinä vedotaan lapsen tunteisiin, jotta tämä osaisi tuntea oikealla tavalla. Niin ei kuulu tehdä. Lapsen ei pidä kokea tunteistaan syyllisyyttä.”

Psykologi kutsuu videolla esiintyneen äidin toimintaa curling-vanhemmuudeksi. Termi tarkoittaa vanhempaa, joka lakaisee esteet lapsensa tieltä ja täyttää kullannuppunsa kaikki toiveet.

Mutta eihän videon äiti näin toimi. Päinvastoin, hän tuottaa lapselleen pettymyksen vaatimalla lelun pois. Psykologi sen sijaan curlaa. Kun äidin mielestä Jehova tulee surulliseksi lapsen leikkiessä noitaleluilla, on psykologin viesti vanhemmille: ”Psykologi tulee surulliseksi, koska sinä et salli lapsesi leikkiä noitaleluilla.”

Videon äidillä herää siis huoli hänen vakaumustaan vastaan sotivista taikakaluista. Psykologi taas säpsähtelee tätä maailmankuvaa eli noituuden paheksumista ja sen ilmaisua lapselle. He molemmat pahoittavat mielensä ja valjastavat siten lapsen omaksi huolipanttivangikseen.

Tulkitsijan kokema mielipaha ei aina erotu tosiasioista, faktoista. Se, että jollekulle tulee paha mieli lapsen vuoksi, ei välttämättä kerro siitä, onko lapsella itsellään paha mieli. Psyko-oletus, jonka mukaan lapsi vaurioituisi taikalelut kieltävässä kodissa, on päättelyvirhe, koska se on johdettu tulkitsijan omasta mielipiteestä.

Lastenkasvatuskeskusteluun liittyy yhtäaikainen paheksunnan ja oikeassa olemisen elementti, jääräpäinen halu osoittaa oman kasvatusideologian ”puhdasoppisuus”. Minä siis kasvatan oikein – sinä väärin.

Ja samaan aikaan lapset kasvavat – kuten ovat aina kasvaneet – ihan täyspäisiksi aikuisiksi monenlaisissa perhekulttuureissa, jopa taikavoimia vastaan taistelevissa kodeissa.

Minun puolestani jehovaperheet voivat kieltää taistelulelut vakaumuksellisista syistä siinä missä ekoperhe boikotoi muovikrääsää tai juppiperhe hankkii välkkyviä leluja kaapit täyteen. Yhtälailla vegaanivanhempi saa perustuslain antamin valtuuksiin parahtaa makkaraa kinuavalle lapselleen: ”Ajattele Ruska, miltä kuolleesta possusta tuntuu!”

Lapsi pystyy kyllä elämään näiden toteamusten – siis sanojen – kanssa. Ei hän mene rikki pienestä, ei edes ajoittaisesta syyllistämisestä, johon me kaikki vanhemmat joskus sorrumme. Vanhempien maailmankuvan voi luojan kiitos kyseenalaistaa isona.

Niin kauan kuin lapsi on turvassa kotonaan, ei ole syytä pahoittaa mieltään hänen takiaan. Alaikäisten vanhempia on yli miljoona, joten kasvatukselliset näkemykset vaihtelevat vääjäämättä. Jotkut niistä voivat tuntua itselle vierailta ja vääränlaisilta, mutta mitä sitten.

Toistan: Mitä sitten?

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.