Paita päälle, Teuvo Hakkarainen

Helsingin Sanomien Nyt-liite yritti etsiä viime kesänä hipstereitä, muttei löytänyt yhtäkään. Kukaan haastatelluista ei ollut mielestään hipsteri.

Silti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, etteikö heitä Suomessa olisi.

Keitä ovat hipsterit?

Ilmiötä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, mutta siihen kuuluu huoliteltu mutta huoleton pukeutumistyyli, harvojen kuunteleman musiikin kuuntelu ja ironinen elämänasenne. Jotkut kasvattavat huvin vuoksi viikset.

Hipstereiden lisäksi myös rasistit ovat kadonneet Suomesta. Kuten toimittaja Taneli Heikka verkkokirjoituksessaan Narun jatkoksi vaan - Näin digirasistit muuttivat Suomen huomautti, rasisteja ei kutsuta enää rasisteiksi. Silti kenellekään ei liene epäselvää, etteikö heitä Suomessa olisi.

Hipsterit ovat harmiton ja hauska ilmiö, mutta rasismi on vastenmielistä ja tuomittavaa.

Rasismin määrittely ei ole yksiselitteistä eikä helppoa, joten lainaan Heikkaa: rasismia on "ihmisen etnisyyteen perustuva luokittelu ja arvottaminen."

Havaintojeni mukaan moni rasisti väistää rasistileiman toteamalla, että asioista pitää keskustella "niiden oikeilla nimillä", ja että "maahanmuuttokriittisyys on eri asia kuin rasismi". Teeseissä voi piiliä totuuden siemen, mutta ne ovat kulahtaneet matkan varrella latteuksiksi, joilla usein peitellään sitä itseään.

Esimerkki löytyy valtakunnanpolitiikasta.

Viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) vaati Jämsän Seudussa ihmisiä lähetettäväksi metsätöihin räntäsateeseen. Valinta tapahtuisi ihonvärin perusteella: "Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina. Töihin ne pitää panna."

Mitä muuta Hakkaraisen neekeriukkopuheet ovat kuin rasismia?

Tietenkin Hakkarainen ilmoitti lehdessä, ettei hän ole sellainen.

"Mä en ole rasisti ollut missään vaiheessa, mutta minusta on se tehty. Mutta en anna periks, vaikka hirteen vetäisitte!"

Ei vedetä hirteen, mutta täällä veronmaksajapäässä alkavat jo hermot kärähtää.

Laitan nyt semmoiset terveiset täältä kotimaakunnasta Teuvo Hakkaraiselle, että laita paita päälle. Työt alkoivat jo, 6 335 euron kuukausipalkalla. Rahalla pitäisi saada muutakin kuin rasistisia puheita ja ihmisten sormella osoittelua.

En ole kuitenkaan luopunut kokonaan toivosta. Kotisivuillasi vaadit lupaavasti, että "rötösherrat kuriin (katso nykyisiä päättäjiä)".

Olisiko jo aika katsoa peiliin?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.