Paketteja ja hakaristitorttuja

Kuluvaa joulunalusaikaa hämmensi postin lakonuhka. Onneksi tilanne ratkesi – postinkulun häiriöt vuoden kiireisimmän sesongin aikaan olisivat saaneet aikaan melkoista kaaosta.

Korteilla ja paketeilla on nyt kiire. Jos pukin paketit jäisivät matkalle, etenkin monen pienen suomalaisen joulu on sekaisin.

Itella lupaa, että postinkulku normalisoituu ensi viikon alkuun mennessä. Hyvä niin.

Aikuisille jouluposti on joka tapauksessa kaaosta eikä lisää totisesti kaivatta. Usein liian ahtaisiin tiloihin sullotussa postissa jonottaminen ei lisää kenenkään joulumieltä.

Jos lakko olisi tullut, olisivat seuraukset olleet myös Itellan itsensä kannalta ikäviä. Jos joulupostin perinne olisi päässyt katkeamaan, olisi moni kortti saattanut jäädä lähettämättä ensi vuonnakin.

Nyt joulukorttien tiet on turvattu, mutta hinnat nousevat vuoden vaihteessa.

Toinen huolenaihe ovat olleet tortut. Suomessa yleiset tähtitortut herättivät Ruotsissa kohua.

Svenska Dagbladet -lehti julkaisi tähtitorttujen ohjeen. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT nosti leivontaohjeen uutisaiheeksi väittämällä, että lehti ohjeisti leipomaan hakaristitorttuja.

Tällä logiikalla jouluvalmisteluissa lienee syytä välttää myös liian tummiksi paistuneita piparkakkumiehiä ja Ku Klux Klanin päähinettä muistuttavaa tonttuhattua. Lisäksi ensi viikolla juhlitaan Lucian päivää, joka uhkaa tummahiuksisten naisten tasa-arvoa.

Kaikenlaisen korrektiuden tavoittelun lisäksi huolta saattavat aiheuttaa ulkomaalaiset kinkut. Riski siitä, ettei kotimaista joulukinkkua saisikaan, on kuitenkin vain urbaanilegenda.

Kuuteen ja puoleen miljoonaan kinkkukiloon tarvitaan 450 000 suomalaista sikaa (Yle 18.11.).

Joulukuusista joka kymmenes on tuontitavaraa. Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksen mukaan kuusten tuonti Suomeen on yhtä järkevää kuin hiekan vieminen Saharaan.

Lehden mukaan Suomi voisi pikemminkin kasvattaa joulupuita ja leikkohavuja myös vientiin. Ajatus on järkevä, sillä kuusia voidaan kasvattaa alueella, joka ei muuten sovellu viljelys- tai metsämaaksi.

Korvatunturin oikean joulupukin palkalliset apurit joutuivat verolle jo jokunen vuosi sitten. Samalla punaisen takin saa merkitä verovähennyksiin.

Yksityisten pukkien rinnalle on tullut pukkifirmoja. Keskisuomalainen uutisoi toisaalla tässä lehdessä, että työvoimatoimiston listoilla on parhaillaan avoimia pukinpaikkoja.

Järjestäytyneet valkoparrat ovat laatineet vierailuilleen ehtoja. Pukki lupaa olla raitis, asianmukaisesti puettu ja saapua aikataulussa.

Nykyajan kustannuspaineet piiskaavat myös joulu-ukkoa, sillä pukki viipyy lasten ilona 10–15 minuuttia 60–120 euron hintaan. Pukin tuntipalkka itse työstä on näin vähintään 360 euroa.

Nykypukki pitää kiltteyden lisäksi kirjaa ilmeisesti myös luottotiedoista. Maksuhäiriöisen joulunviettäjän luo pukki saapuu vain ennakkomaksua vastaan.

Joulun tulisi kuitenkin saapua jokaiselle. Pidetäänhän yhdessä siitä huolta?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.