Pakkanen kultaa autotallimuistot

Autotalli on yksi niistä asioista, jonka täyden arvon ymmärtää vasta sitten kun sen menettää. Tähän päätelmään olen tullut parin viimeksi kuluneen viikon aikana.

Myin kesällä asuntoni, johon kuului autotalli. Se ei ollut mikään autotallien Rolls Royce, vaan ihan tavallinen talli. Ovi piti avata avaimella, sisällä oli hieman ahdasta eikä siellä ollut lämmitystä. Tosin lämmityksen puute taitaa olla vain hyvä asia, ei pääse ruoste jylläämään pelleissä.

Mutta silti se oli paras (ja ainoa) autotalli, mitä minulla on koskaan ollut. Muistot elämästä autotallillisena ihmisenä saavat lisää kultaa reunoilleen joka kerta, kun raappaan autoni laseja tolppapaikalla. Hyppy tallista tolppapaikkaan tuntuu todella pitkältä.

Viime talvena laitoin ajastimen oikeaan aikaan, lykkäsin sen pistorasiaan, kiinnitin auton lämmitysjohdon ajastimeen, toisen pään autoon ja tarkistin, että sisätilanlämmitin on oikealla paikallaan. Sitten suljin autotallin oven.

Aamulla auto oli lämmin prikulleen silloin kuin pitikin. Sen ikkunoissa ei ollut jäätä, eikä mikään tuntunut kankealta tai jäiseltä, kun starttasin. Sisällä oli niin lämmintä, että tarkenin riisua pipon. Talviautoilu tuntui ihan yhtä mukavalta kuin autoilu muinakin vuodenaikoina.

Tätä muistoa ei pidä päästää ajatuksiinsa silloin, kun pakkasaamuna seisoo tolppapaikalla ja tajuaa, että naapuri on napsauttanut tolpasta virrat pois edellisenä iltana. Ajastuskellosta päätellen melko pian sen jälkeen, kun itse on käynyt laittamassa auton piuhaan ja säätämässä ajan.

Tai jos päästää, niin pitää olla melko vakaassa mielentilassa. Muuten voi päätyä vanhoille kotikulmille itkemään autotallin nurkalle ja katumaan koko asunnon myyntiä. Ei sillä, että minulle olisi (vielä) käynyt näin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Joinakin päivinä sitä vain tuntuu, että koko maailma on pientä ihmistä vastaan.

Kesälläkin tallista oli iso hyöty. Koskaan ei tarvinnut lähteä kotoa ajamaan saunalla, jos vain edellisenä iltana oli laittanut auton tallin seinien suojaan. Auto oli mukavan viileä ja pysyi sellaisena, kun painoi ilmastointinappia peruuttaessaan pirssiä pois tallista.

Mutta takaisin talveen. Autotalliksi en pysty muuttumaan, joten toistaiseksi olen tolpan varassa. Ja tietysti tolppa on tyhjää parempi, mutta talli se ei ole. Nyt en voi muuta kuin pyrkiä varautumaan asioihin etukäteen.

Aion esimerkiksi selvittää, kuinka vanha akku autossani on. Jos on alle neljävuotias, saa olla. Jos yli, saapastelen varaosaliikkeeseen ja ostan uuden. Sitten kaipaan taas autotallia. Siellä kun olisi niin näppärää laittaa se uusi akku paikoilleen.

Elämä on opettanut, että vannomatta paras.

Mutta sen sanon, että vielä jonakin päivänä minulla on autotalli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.