Pakkomaksu vai vero Ylelle?

Yleisradion rahoitus on roikkunut aukinaisena jo monta vuotta. Mediamaksu kaatui, kun rikkaille ja köyhille tasasuuruinen maksu tuntui epäoikeudenmukaiselta. Sosiaalidemokraatit ovat vaalineet sitä, että tulevan maksun on oltava tulosidonnainen.

On mielenkiintoista nähdä, mitä viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) ehdottaa rahoitusmalliksi marras-joulukuun vaihteessa.

Kiurun ei ole helppo löytää sopivaa mallia. Tasasuuruinen maksu ei taida tulla kyseeseen. Valtion budjettiin (eli verotuksen kautta) maksettavaksi laittokaan ei enää houkuta.

Ylen budjetti on melkein prosentin valtion budjetista. Ministerin on kovin vaikea perustella, miksi yhteiskunta haluaisi maksaa 450 miljoonaa euroa vuodessa Yleisradion toimittajien työstä ja Ylen palveluista.

Ylen kulut ovat 40 prosenttia koko Suomen sähköisestä viestinnästä. Pitääkö valtion todella maksaa näin hulppeasti tekemisestä?

Jos Ylen rahoitus viedään valtion budjettiin, se tarkoittaa, että muilta momenteilta pitää löytää 450 miljoonan euron säästöt. Se ei todellakaan innosta SDP:tä.

Kiuru on nyt pakkotilanteessa. Nykyisellä televisiomaksulla Yle ei haluaisi jatkaa.

TV-MAKSUA maksaa 1 884 000 kotitaloutta ja yritystä. Suomessa on lähes 2,6 miljoonaa kotitaloutta. Lähes miljoona kotitaloutta ei siis maksa tv-maksua.

Vielä vuonna 2000 erotus oli 380 000 kotitaloutta.

Tv-maksun maksaneiden määrä on laskenut vuodesta 2003 lähtien. Digi-tv:n käyttöönotto romahdutti ensin maksajien määrää. Sitten maksamattomuus on yleistynyt muista syistä.

Tämän vuoden elokuussa tv-maksusta luopui 1 116 taloutta. Heinäkuussa maksajien määrä laski 6 269:llä, sillä kesällä televisiota ei niin katsota. Nyt syyskuussa maksajien määrä laski 362:lla.

15 000 suomalaista kotitaloutta jättää vuosittain tv-maksun maksamisen. Kun talouksien määrä nousee joka vuosi noin 20 000-30 000 uudella kotitaloudella, Yleisradio menettää vuosittain 35 000-45 000 toivottua maksajaa. Tv-luvan kansallinen peitto laskee siis nopeasti.

Osa on luopunut perinteisen television katseluista ja siirtynyt netin käyttäjiksi. Osa kyllä katsoo televisiota, mutta lupamaksuratsian riski on liian pieni.

Maksamattomuus ilmentää kehitystä, jossa osa ihmistä kokee median olevan ilmaista. Mitään ei haluta maksaa. Sisällön pitäisi virrata ilmaiseksi.

Tämän kehityksen takana on myös itse media. Televisiossa ja internetissä sisältöä tarjotaan ilmaiseksi, ja rahat yritetään saada mainostajilta.

MINISTERI Kiurun ratkaisu on joko Ylen rahoituksen kerääminen veroina tai jokin uusi pakkomaksu. Miten pakkomaksu olisi tulosidonnainen, se ahdistanee nyt ministeriä.

Tv-maksun rapautumistahti pakottanee uusiin maksumalleihin. Vai olisiko kuitenkin niin, että Ylen menoja pitäisi leikata maksajien huvetessa? Yle voisi keskittyä tv- ja radiokanaviin ja jättää internetin muille välineille.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.