Pakolaiskriisi teki kirkolle hyvää

Kirkon arvoliberaalin on ollut viime vuosina helppoa muodostaa mielipide: on pitänyt vain selvittää, mikä on arvokonservatiivin kanta ja ajatella päinvastaista. Sama on toiminut kään­täen arvokonservatiiville.

Näin näyttää olleen ainakin seksuaali­etiikassa, jota on pyöritelty paljon julkisuudessa. Välillä on saanut hämmästellä, mikä liberaaleja ja konservatiiveja pitää samassa kirkossa – siis silloin, kun he eivät ole vuoron perään olleet eroamassa siitä.

Kun kirkko esiintyi TV2:n Homoillassa, kirkosta erosi liberaaleja. Kun arkkipiispa kertoi iloitsevansa tasa-arvoisesta avioliittolaista, erosi konservatiiveja.

Yleensä kirkko on puhunut suomalaisille seksuaalietiikasta kieli keskellä suuta, koska ihmisillä on ollut taipumus tarttua kirkon viesteistä niihin, jotka ovat ristiriidassa heidän arvojensa kanssa.

Alkoi jo näyttää siltä, ettei kirkko uskaltaisi ottaa rohkeasti kantaa kysymyksiin, jotka jakavat suomalaisten mielipiteet. Se vasta vaikuttikin epätodennäköiseltä, että kirkon kannanotto voisi saada tukea niin sateenkaarimessun kävijältä kuin raamattupiiriläiseltä.

Mutta sitten puhkesi pakolaiskriisi. Kriisi toi kirkon perustavaa laatua olevien kysymysten äärelle, ja sillä oli pitkästä aikaa kirkas ja johdonmukainen linja. Kirkko ei pyrkinyt maksimoimaan kannattajakuntaansa vaan parantamaan maailmaa.

Seksuaalietiikassa kirkko on antanut viime vuosikymmeninä tilaa ihmisten omalle moraaliharkinnalle. Ei ole ollut niin tarkkaa, harrastetaanko seksiä avioliitossa vai sen ulkopuolella. Tai harrastavatko seksiä mies ja nainen, mies ja mies vai nainen ja nainen.

Mutta pakolaiskriisissä kirkko on saarnannut moraalia. Kirkko on tehnyt selväksi, ettei ole vain ihmisen, kansanedustajan tai kirkon työntekijän yksityisasia, miten hän suhtautuu toiseen ihmiseen. Kirkko on pitänyt linjansa samalla, kun kansalaiset ovat huutaneet, että avunpyytäjät voi käännyttää pois maasta käytännössä ulkonäön ja matkatavaroiden laadun perusteella.

Kenellekään rippikoulun käyneelle ei tule yllätyksenä, miksi kirkko on asettunut turvapaikanhakijan puolelle. Rasistien asenteet ovat ristiriidassa niiden oppien kanssa, jotka rippikoulusta jäivät kirkkaimpina mieleen: Rakasta lähimmäistä. Kohtele häntä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Arkkipiispa muistutti syksyllä, ettei Jeesus tarkoittanut kultaista sääntöä vain suomalaisen yhteiskunnan sisäiseen käyttöön.

Onneksi meillä on kirkko. Se on kantanut suuren vastuun siitä, että joku Suomessa ajattelee asioita muustakin kuin suomalaisten ja kansallisvaltion näkökulmasta. Kirkko on saarnannut lähimmäisenrakkaudesta aikana, jona kristinuskon opit näyttävät olevan Suomessa suorastaan radikaaleja.

Kirkko on muistuttanut, että rakkaus ja välittäminen kuuluvat kaikkiin taloussuhdanteisiin ja aivan erityisesti matalasuhdanteisiin. On epäkristillistä ajatella, että autetaan sitten, kun ollaan rikkaampia.

Ajatus, joka on helppo jakaa kenen tahansa kristityn, liberaalin tai konservatiivin.

Onhan?

Kirjoittaja on Lontoossa asuva toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.