Paljonko tästä maksetaan?

Tavarat ahdistavat minua. Johtunee siitä, että olen elänyt suuren osan elämästäni erilaisten tavararöykkiöiden keskellä. Kirjoja, vaatteita, koriste-esineitä ja käyttötavaroita on usein ollut enemmän kuin kotiin mahtuisi.

Kodinjärjestelyn supertähdeksi kutsutun Marie Kondon menestyksestä voi päätellä, että en ole tunteideni kanssa yksin. Niukkuuden ongelmista on länsimaissa siirrytty yltäkylläisyyden ongelmiin.

Ihmisten kodit ovat täynnä tavaraa ja etenkin vähävaraisuuteen tottuneiden on vaikea luopua mistään. Se on hölmöä. Esimerkiksi koriste-esineen kauneudesta on aika vähän iloa, jos se ei pääse muun tavaran takia näkyviin.

Samaan aikaan tavaran hankkimisesta kertovista ohjelmista on tullut suositumpia kuin koskaan: Aarteiden metsästäjät, Huutokaupan aarteet, Amerikan kovimmat keräilijät...

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki arvioi, että yksi hänen ohjelmansa salaisuuksista on se, että suomalaiset rakastavat vanhoja esineitään. Olen eri mieltä. Luulen, että huutokauppa- ja keräilyohjelmien suosio johtuu tavaroiden ostamisen sijaan niiden myymisestä.

Kun ihmiset vievät ullakolta löytyneitä esineitään televisioon, he eivät ihaile esinettä, vaan siitä saatavaa hintaa. Samalla täpötäysien varastojensa kanssa tuskailevat katsojat saavat kokea olevansa oikeassa. ”Onneksi en heittänyt mitään roskiin viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Varmaan minunkin nurkissani lymyilee sadantuhannen euron Paavo Tynell -lamppu.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.