Palkataan citytalkkari

Talonmies Pikkarainen on Pekka Puupää -elokuvista tuttu kiukkuinen harjan heiluttaja. Hänen kaltaisiaan oli tosielämässäkin, asuivat yleensä alimpien kerroksien ”virka-asunnoissa”. Se oli menneiden vuosikymmenten meininkiä, mutta pikkaraiset hävisivät sitä mukaa, kun talonmiespalvelut ulkoistettiin alan yrityksille.

Moni jäi kaipaamaan oman talonmiehen tuomaa turvaa. Oli kätevää, kun apua ja neuvoa sai naapurista, ja hyvä talonmies hoiti tonttinsa esimerkillisesti. Oli kai vähän pakkokin, kun ikään kuin asui työmaalla.

Kesäkuussa mediassa levisi kirjoitus, jossa professori Kari Enqvist hehkutti suomalaisia persvakoäijiä. Tarkoitti sillä haalariduunareita, joita ilman yhteiskunta jumittuisi.

”Kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä”, latasi Enqvist.

Enqvist antoi tunnustusta äijille, jotka kutsutaan hätiin, kun joku menee vikaan. Ja ainahan se menee, joten tilausta näille arjen sankareille on nyt ja tästä eteenpäin.

Olen täysin samaa mieltä professorin kanssa siitä, että persvakoalan ihmiset ovat korvaamattomia. Vaikkakin omasta mielestäni he voisivat hoitaa hommansa hieman jämptimmin ja täsmentää, että mitä tarkoittaa, kun ”katsellaan” tai ”tullaan kun keretään”.

Olen tullut siihen tulokseen, että kaupungissa olisi tilausta sellaiselle talonmiehelle, jossa olisi pikkuisen pikkaraista ja aimo annos persvakoista. Kun kaupungit ovat kasvaneet isoiksi liikelaitosten ryppäiksi, vaikuttaa siltä, että eri laitoksissa ja organisaatioissa pidetään vain oma kulma puhtaana, mutta koko kaupungin tontti ei saa yhtä hyvää huolenpitoa. Jos roska on väärällä puolella tietä, niin siihen se jää, koska ”ei kuulu mulle”.

Kyllä me teemme parhaamme, mutta kun on resurssipula. Tämä on vakiovastaus, kun joku asia on hoitamatta, vaikka olisi jo pitänyt. Ehdotan, että resursseja vahvistamaan palkataan pikaisesti sellainen yleismies, joka tekee hommia organisaatiokaavioista välittämättä. Voi se olla yleisnainenkin, sillä ei ole persvakoon katsominen, kunhan vaan äijähommat hoituvat.

Ihan ensitöikseen kaupungin palkkaama citytalkkari saisi käydä leikkureiden kanssa napsimassa pois luvattomat mainoskyltit, jotka estävät näkyvyyttä Jyväskylän kaduilla. Sovitaan, että ei tarvi kertoa kenellekään, annetaan niiden vaan kadota.

Seuraavaksi tulee lisää hartiahommia. Ensin opasteiden askartelua ja sitten niiden kiinnittämistä pyöräteiden risteyksiin.

Aloittaa saa viitoittamalla välin Ristikivi–Laajavuori. Siellä on paljon kevyenliikenteen liittymiä ja alikulkutunneleita, jotka vievät jonnekin. Olen yrittänyt fillaroida ummikkona, mutta eksynyt, ja löytänyt perille vasta monen hikisen mutkan kautta.

En tiedä, kuuluvatko reittiopasteet maakunnalliseen tai edes kaupungin omaan pyöräilynedistämisohjelmaan, mutta ei sen väliä. Sovitaan, että kuuluu, joten hommiin mars.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .