Pankkineidistä Etyk-vieraiden tiskariksi

Elettiin vuotta 1975. Lukiolaisen teiniahdistus alkoi jo hellittää, mutta maailma oli silti kovin epävakaa.

Vietnamin sotaa ei lopetettu ajoissa, vaikka me luoteisen Keski-Suomen nuorisolautakuntien yhteisessä julkilausumassa niin vaadimmekin.

Neuvostoliitosta tuli nootteja ja sotaveteraani-isäni naputteli hermostuneena sormiaan tuvan pöydän kanteen.

Öljykriisi uhkasi kaikkia Suomen kansalaisia. Taloista tehtiin tiiviitä putkia, jotka sittemmin homehtuivat piloille.

Me yhteiskunnallisesti valveutuneet nuoret tunsimme nahoissamme itänaapurin pelon, mutta uskoimme ja luotimme silti tulevaisuuteen. Että elämä kantaa meitä, antaa työtä ja toimeentuloa.

Vanhemmat varmastikin pelkäsivät lastensa puolesta, mutta eivät pelotelleet meitä kertomalla kaikkea siitä, mitä aikuisuus tuo tullessaan.

Pohjoisesta Keski-Suomesta muutti väkeä Ruotsiin solkenaan. Tulivat lomille omalla henkilöautolla ja sanoivat Kyyjärven lavalla, että vänta lite! Se kuulosti tosi hienolta.

Ruostesuojasin kesällä 1974 tunnetun ruotsalaisautomerkin lokasuojia Torslandan tehtaalla Göteborgissa.

Tehdastyö oli hyvin palkattua ja säästin paljon rahaa lukiota varten varsinkin, kun asustelin sisareni leivissä.

Lukion toisella luokalla valmistauduin tuleviin kirjoituksiin ja suuren maailman haasteisiin. Sukulaisrouva hommasi minut pohjoismaiden pankin Hämeentien 68:n konttoriin Helsinkiin.

Wau! Pääsin pääkaupunkiin hienoksi pankkineidiksi.

Työ olikin mukavaa, mutta pian huomasin, että edelliskesän tehdastienestit olivat moninkertaisesti paremmat kuin konttorityöntekijän. Sain asua ilmaiseksi sukulaisissa, mutta silti rahat eivät meinanneet riittää.

Niinpä selasin pääkaupungin päälehteä, jonka parikymmentä viimeistä sivua pullistelivat vapaita työpaikkailmoituksia.

Tuossa se on, tiskarin työ Korkeavuorenkadulla Kuparipannu-nimisessä kuppilassa.

En ollut koskaan ennen ollut ravintolassa töissä, mutta tiskaustaito oli hallussa. Astelin siis Rautatientorilta innoissani pankkipäivän jälkeen siihen toiseen työpaikkaani lisätienestit mielessä.

Olin lukenut, että Suomeen tulee sinä kesänä paljon muiden maiden presidenttejä ja muita korkea-arvoisia poliitikkoja. Eräänä kiireisenä päivänä päällikkö komensi tiskarinkin tarjoilemaan pääsaliin. Pieni kuppila houkutteli Ety-kokouksen edustajia aterioimaan ja nautiskelemaan.

Ei auttanut pyristely, siitä vain huivi pois päästä ja tarjotin käteen. Päässä pyöri rippikoulujuhlien oppi: ota, anna oikealta, tarjoa aina vasemmalta!

Niillä opeilla hyväntuuliset norjalaiset saivat apetta eteensä ja janonsa tyydytettyä.

En muista, kuinka monta päivää ylennykseni tiskarista etyk-vieraiden tarjoilijaksi kesti, mutta mahtava kokemus se oli.

Viime päivinä Helsingissä on juhlittu 40 vuotta sitten pidettyä huippukokousta. Ja taas olemme kahnauksissa itänaapurimme kanssa.

Mitäköhän Urho Kekkonen ajattelisi tästä kaikesta? Hän teki pitkiä päiviä ja odotteli lentokentällä henkilökohtaisesti suurvieraitaan. Suomen kansa ei haukkunut Kekkosta suomettumisesta, vaan kiitteli valtiomiestä hyvästä supliikista ja viisaudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.