Pannumyssyä taas tarvitaan

Ilouutinen kaikille pakkasessa kärvisteleville: talven selkä on taittunut eli olemme ylittäneet puolivälin. Tiistaina oli Heikin päivä, jolloin karhu vanhan kansan mukaan kääntää pesässä kylkeä. Talviunesta on suoritettu puolet, aivan mahtavaa.

On ollut niin kylmää, että sisälläkin olisi pitänyt olla pannumyssy päässä etteivät aivot paleltuisi. Töihin pitää ajaa nelipyöräisellä pakastimella. Elintoiminnot ehtivät työmatkan jälkeen nousta lähelle normaalia vasta ruokatuntiin päästessä.

Tekniikan kehitys on unohtanut pienen ihmisen ja hänen arkiset tarpeensa. Tiedemiehet osaavat jo tehdä lääkettä ihmiselle hamsterin munasarjassa, mutta tuiki tarpeellista ihmislohkolämmitintä ei ole keksitty. Ostaisin heti jos olisi.

Kun pakkasta on lähelle 30 astetta, pääsee meillä kissa vapaasti ulkoilemaan. Se viihtyy pihalla vain parikymmentä sekuntia ja mäkättää sisälle tullessaan kuin vanha vuohi. Luonnon eläimet kärsivät, paitsi arvatenkin punkit. Ne varmasti vain piristyvät kylmästä ja lisääntyvät jo täyttä häkää lumipeitteen alla ollakseen keväällä runsaina meitä vastassa.

Kylminä iltoina voisi katsella televisiosta lämpimissä maissa kuvattuja ohjelmia tai muuta kiinnostavaa, mutta tarjonta on juuri nyt masentavaa. Muutaman hyvän sarjan uudet tuotantokaudet ovat vielä alkamatta.

Suurin toivein aloin seurata Akin ja Ritan rakkausdieetit -ohjelmaa, mutta eipä siinäkään ole tarpeeksi draamaa. Pariskunnat laihduttavat yhdessä, rakastuvat toisiinsa lisää ja lopuksi he pääsevät tuotantoyhtiön piikkiin pusi-pusi palkintomatkalle.

Paljon jännempää olisi seurata todellisempaa tilannetta, jossa puolisot syövät toisiltaan salaa ja lihovat kymmenen kiloa. Kun toinen jäisi yöllä kiinni käsi kyynärpäätä myöten sipsipussissa tai piehtaroimassa suklaalevyn kanssa, seuraisi ärhäkkä riita. Lopussa tulisi ero ja matkalle lähtisivät kameramiehet.

Onneksi on huumori, joka piristää pakkasellakin. Otin vasta tällä viikolla käyttöön vuoden 2016 seinäkalenterin ja huomasin, että työkaveri oli siinä jo käynyt pelleilemässä. Tammikuulle oli vedetty paksulla tussilla kirkkovene koko kuukauden leveydeltä.

Piirros näytti myös tuhatjalkaiselta, jonka silmänä oli sopivasti Nyyrikin päivän uudenkuun symboli. Alkeellinen piirros kuvasti mainiosti hyisen tammikuun tunnelmia ja nauratti pari sekuntia.

Varsinainen hyvän mielen tuoja oli menossa automarkettiin alkuviikosta. Hän oli noin kolmevuotias pikkupoika, joka totesi automme kohdalla iloisesti: Toyota!

Hänen isänsä kertoi, että poika tunnistaa kaikki automerkit pimeälläkin jo pelkistä ajovaloista. Samassa viereen ajoi Ford Transit -pakettiauto. Pakettiautot näyttävät minusta kaikki samalta.

– Nyt tuli Voorti, poika sanoi.

Kunnioitettavaa asiantuntemusta jo noin nuorena. Itse tunnistan korkeintaan neljäkymmentä sientä ja ainoastaan päivänvalossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.