Panssarin murskaava tarina

Suunnistuksen päävalmentaja Juha Taini on pohjalainen jätkä. Jotain häjyjen jälkeläisiä. Puukkojunkkari, joka ei juuri tunteitaan näytä. Eikä ainakaan vetistele.

Perjantaina Taininkin panssari mureni. Koviksesta tuli pehmo siinä vaiheessa, kun Merja Rantanen rynnisti hurmoksessa maaliin ja nappasi itselleen palkinnon valtavan pitkästä uurastuksesta. Pronssissa oli perjantaina niin kultainen reunus, että se toi ilon kyyneleet jopa karskin päävalmentajan silmiin.

Ja hyvä niin. Sillä tapauksessa niille oli paljon syytä.

Voi, kuinka minä rakastankaan hyviä urheilutarinoita. Ja voi, kuinka niitä onkaan Vuokatin MM-kisoissa kerrottu. Mårten Boströmin ja Jani Lakasen teistä MM-menestykseen voisi tehdä kiinnostavat ja koskettavat elokuvat, mutta sittenkin jotain vielä kauniimpaa nähtiin perjantaina.

Merja Rantasen ura on suunnistusmaailman erikoisimpia. Tahkottuaan vuosia terävimmän kärjen takana hän otti yhtäkkiä äitiyden myötä askeleen kansainväliseen kärkeen vuonna 2008. Sen jälkeen hänellä on ollut oikeat palikat mitaleille asti jokaisessa käymässään MM-kilpailussa. Hyviä suorituksia on tullut, mutta joku osa on aina ollut kadoksissa.

Vuosi sitten MM-kisat Lausannessa päättyivät katastrofiin. Rantasen surkea suoritus pilasi Suomen viestin, ja näky yksinäisestä, lohduttomasta ja itkevästä Rantasesta on syöpynyt muistikuviin ikuisiksi ajoiksi.

Kun Rantanen oli hankalan alkukauden jälkeen eksyksissä Suomen MM-katsastuksissa, aika harvalla enää riitti luottoa jämsänkoskelaissuunnistajaan.

Onneksi Tainilla riitti. Jollain keinolla Taini sai kasattua nopeasti Rantasen murskautuneen itseluottamuksen. Tai sitten tässä tarinassa vain yksinkertaisesti piti käydä pohjalla miettimässä, kuinka palikat kasataan. Joka tapauksessa tulos nähtiin perjantaina.

Ja kaunis tulos se olikin. Kyllä sille voi häjykin itkeä.

Sitten on vielä se yksi tarina. Periaatteessa sekin on ihan hyvä urheilutarina.

Minna Kaupille Vuokatti on näyttänyt tylysti takapuoltaan. Kotiyleisön edessä henkilökohtaisten kisojen neljäs ja neljäs sija ovat karuja urheilijalle, joka on tottunut vilkuttelemaan palkintokorokkeella.

Kummallisinta Kaupin tilanteessa on se, että periaatteessa kaiken piti olla kunnossa. Toisin kuin parina edellisvuonna hän on saanut harjoitella terveenä ja elämä on muutenkin mallillaan. Paineet ovat tietysti kotikisoihin olleet kovat, mutta niitä Kauppi on tottunut urallaan käsittelemään. Pienimuotoiseen epäonnistumiseen ei lopulta oikein ole selityksiä.

Jos Rantasen tarina on kaunis nyyhkydraama, niin Kaupin päivistä Vuokatissa saisi tehtyä selittämättömän tragedian.

Kaipa nekin urheiluun kuuluvat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.