Paras murha ei ole totta

170 vuotta sitten syntynyt rikoskirjallisuudes elää täydemmin kuin koskaan. Murha piristää kummasti mieltä, kirjoittaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran viestintäjohtaja Sirkka-Liisa Mettomäki Vähäisiä lisiä -sivustolla.

Suomalaiset lukevat rikoskirjallisuutta ahkerasti.

Ansioituneiden kotimaisten nykydekkaristien lisäksi suursuosiossa ovat ruotsalaiset kirjailijat. Kirjoista on tehty myös elokuvia. Monella on lauantaisin televisiotapaaminen Henning Mankellin luoman Kurt Wallanderin kanssa.

Perinteisistä miespoliiseista ja salapoliiseista – Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesista ja Mika Waltarin komissario Palmusta – on tultu naisten aikaan. On naissalapoliiseja toki ollut ennenkin, kuten Agatha Christien neiti Marple tai Maria Langin Puck Ekstedt.

Nyt Leena Lehtolaisen Maria Kallio, Anna Janssonin Maria Wern, Camilla Läckbergin Erica Falck ja Kristina Ohlssonin Fredrika Bergman luovat uudenlaista dekkarimaailmaa, jossa pienten lasten äidit ratkovat vakavia rikoksia ja kamppailevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen kanssa.

Mainitsemisen arvoista on, että naisdekkaristeista ainakin Anna Jansson kirjoittaa myös lastenkirjoja – samoin teki Maria Lang aikanaan.

Kesälukija voi perustella valintojaan myös yleissivistyksen hankkimisella. Yksi lyömätön klassikko, Umberto Eccon Ruusun nimi, on yltänyt jopa tieteellisten julkaisujen keskusteluun.

Philip Kerrin kirjoittama ja jyväskyläläisen Atenan suomeksi kustantama Berlin Noir -sarja vie lukijat kolmanteen valtakuntaan, jossa natseihin kriittisesti suhtautuva mutta ajassa luoviva Bernie Gunther ratkaisee rikoksia.

Rikoskirjallisuuden alkuna pidetään usein Edgar Allan Poen kirjoittamaa kolmen C. Auguste Dupin -salapoliisitarinan sarjaa. Teokset ilmestyivät 1840-luvun alussa.

Suomalainen dekkarikirjallisuus syntyi jo yli sata vuotta sitten. Jyväskylän yliopiston kirjaston mukaan ensimmäiset suomalaiset dekkarit kirjoitti Rudolf Richard Ruth vuonna 1910. Salapoliisitarinat Kellon salaisuus ja Lähellä kuolemaa julkaistiin nimimerkillä Rikhard Hornanlinna.

Dekkarikirjallisuuden nousu Suomessa ajoittuu 1930-luvulle. Kauden ensimmäisiä kirjailijoita oli Marton Taiga -nimellä kirjoittanut Martti Löfberg. Hän loi komisario Kairalan.

Fiktion poliiseilla on ollut vaikutuksensa siihen, mitä suomalaiset poliiseista ajattelevat. Poliisimuseossa on parhaillaan näyttely aiheesta poliisi fiktiossa. Näytteyn yhteydessä Suomen suosituimmiksi poliisihahmojen kärkeen nousi komisario Palmu.

Näyttelyssä kerrotaan myös rikoskerronnan ja todellisuuden ristiriidoista. Poliisimuseon tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva arvioi näyttelyn yhteydessä, että fiktion luoma kuva saattoi aikanaan vaikuttaa jopa Pihtiputaan poliisisurmiin liittyvään presidentin armahduspäätökseen.

Mikä murhatarinoissa sitten kiehtoo? Leena Lehtolaisen antama selitus on järkeenkäypä (Aktuumi 3/2004): ”Tässä kaoottisessa maailmassa ihmisillä on tarve lukea asioista, jotka selviävät. Dekkareiden lukeminen on myös turvallinen tapa kokea tosi pahoja asioita.” Parasta dekkareissa on juuri se, että ne eivät ole totta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.