Parasta satiiria on keskustelu satiirista

Joonas Nordmanin Pelimies on tarjonnut ihan hauskaa poliittista satiiria.

Vielä hauskempaa poliittista satiiria oli, kun Nordman ja Hjallis Harkimo keskustelivat Pressiklubissa Pelimiehestä. En ole vieläkään varma, oliko Harkimo tuohtunut karikatyyrihahmostaan vai vedättikö hän katsojia esiintymällä kuin Pelimiehen Hjallis: kiroilemalla, kiukuttelemalla ja töksäyttelemällä.

Jos Harkimo oli tosissaan, niin hyvä. On raikasta, että satiirin kohteeksi joutunut ihminen uskaltaa näyttää ärsytyksensä. Poliitikot ovat heittäytyneet Pelimiehen hassutteluihin keskimäärin niin huumorintajuisesti, että se tuntuu välillä teennäiseltä.

Jos Harkimo oli leikillään, niin vielä parempi. Olisi nerokasta reagoida karikatyyriin kuin karikatyyri. Keskustelu vahvisti Harkimon brändiä suomalaisen politiikan virallisena suorasuuna. Katsojille tehtiin selväksi, että siinä on mies, jolle ei piruilla.

Vaan oli Harkimo Pelimiehestä mitä mieltä tahansa, sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä sarjan sisältöön. Nordman on sanonut, että poliitikot eivät ole antaneet palautetta Pelimiehestä, mutta en ole varma uskonko häntä. Ainakin marraskuussa keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen syytteli Pelimiehen Juha Sipilä -hahmoa puolueen suosion laskusta.

Sellainen on katsojien ja äänestäjien aliarvioimista. Jos kansalaiset eivät osaa erottaa poliitikkoja satiirista, on vika poliitikoissa – ei satiirissa.