Pedon luku 666 teki käänteen syöksylaskuun

En ole koskaan luottanut siihen, että sijoittaminen olisi pelkkä numeroiden hallintaa. Koulussa luennoidaan markkinoiden täydellisyydestä, mutta huomioon pitää ottaa myös se, että sijoittajat eivät ole täydellisiä. Markkinoiden aina oikeassa olemista perustellaan sillä, että suuri joukko sijoittajia peittää toimillaan yksittäisen sijoittajan toilailut.

Viime aikoina osakemarkkinat ovat olleet kaikkea muuta kuin rationaaliset. Pelko on hallinnut järkeä.

Psykologian ja jopa teologian voimasta sijoitusasioihin saatiin todiste maaliskuun 6. päivänä, kun tärkeä S&P 500-indeksi New Yorkissa kävi kääntymässä 666 pisteessä nousten sen jälkeen 683 pisteeseen.

Pedon luku on toistaiseksi ollut alin piste tässä syöksylaskussa. Olisiko tuolloin riittävän moni sijoittaja ristinyt kätensä pelastuksen toivossa? Yhdysvaltain pankkitukiaikeet olivat vastaus rukouksiin.

YT-NEUVOTTELUJEN, lomautusten ja irtisanomisten uutisointi voi herkästi tuplata uutisnarkomaanin pahan olon tunteen.

Kun yhtiö ilmoittaa yt-neuvotteluista, on se helposti uutisaihe. Kun sama yhtiö kertoo yt-neuvottelujen tuloksen muutaman viikon päästä, on sekin uutisaihe. Samat lomautukset ja irtisanomiset siis uutisoidaan kahdesti, mikä saattaa aiheuttaa tuplapäänsäryn talousuutisten seuraajalle.

KIINAN PÖRSSI on pärjännyt tänä vuonna erittäin hyvin. Shanghain pörssi-indeksi on noussut paikallisessa valuutassa mitattuna 30 prosenttia, kun länsipörssit ovat pakkasella.

Koska haluan tällä palstalla muistuttaa positiivisista asioista lehden muiden sivujen huolehtiessa ikävistä uutisista, saakoon tämä erityisen huomion.

Kiinassa taantuman raja menee kahdeksan prosentin BKT-kasvussa. Jos talouskasvu jää sen alle, on maan johdolla hikiset paikat pitää väestö tyytyväisenä. Jo nyt on kaupungistuminen pysähtynyt ja väkeä on miljoonittain muuttanut takaisin maalle. Töitä ei ole. Jos liian monella ei ole töitä, alkavat levottomuudet.

PÖRSSIN NOUSU ennakoi sitä, että sijoittajat uskovat Kiinan pystyvän riittävään kasvuun tänäkin vuonna. Koska kiinalaiset tuottavat valtaosan maailman tavarasta, voi siitä päätellä, että kaupankäynti on vilkastumassa.

Jenkkikuluttajat ovat viime kuukausien aikana säästäneet, mutta talousluottamuksen kohentuessa alkaa kulutus. Se vetää taloudet kasvuun. Kiinan pörssi tätä jo ennakoi.

Kirjoittaja on osakekaupan ammattilainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Kolumni: Täydellisessä maailmassa suuret arvokisat menisivät näin

Suuri osa meistä tekee sitä

Kolumni: Tästä syystä Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Kun koolla on väliä

Kolumni: Inarissa ei kansa liukastele

Kolumni: Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Kolumni: Korkean korvamatoisuuden kappale

Avoimen väylä tulee olla tarjolla kaikille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.