Pelikirjakansa liikennevaloissa

Tutun brittimiehen mielestä kummallisinta Suomessa on se, että aikuisetkin jalankulkijat odottavat punaisten valojen vaihtumista vihreiksi, vaikka mistään suunnasta ei lähesty kukaan tai mikään.

Toinen tuttu kertoi päivänä muutamana, että päivittäistavarakaupan myyjien on tätä nykyä suoritettava ikärajapassi. Päivittäistavarakauppa ry:n päätös on ollut voimassa vuodesta 2009, mutta itselleni tieto oli uusi. Passi on siis suoritettava, jotta osaa todistetusti kysyä henkilöllisyyspaperit.

Ikärajoja piisaa päivittäistavarakaupassakin, ainakin kaksi (alkoholi ja tupakkatuotteet K18, energiajuomien suositus K15). Liian vaikeaako?

Kokeillaanpa: nuoren näköinen henkilö saapuu kassalle ja asettaa hihnalle kuusi keskioluttölkkiä.

– Hei, saisinko nähdä paperit?

– Jäivät autoon.

- Sitten ne pitää hakea, muuten juomat valitettavasti jäävät tähän.

Noin.

Meni ihan hyvin, vaikka olen täysi amatööri.

On hyvä, että ikärajoihin suhtaudutaan vakavasti, mutta luulisi kaupan kassalla olevan vaativampiakin tehtäviä kuin paperien kysyminen. Vika ei kuitenkaan ole kauppiaiden eikä varsinkaan myyjien.

Sen jälkeen, kun Suomi liittyi EU:in, olemme säännöllisesti nurisseet unionin pöljistä direktiiveistä, jotka määrittelevät millainen esimerkiksi kurkku tai joulukuusi saa olla.

Nurina on pelkkää silmänlumetta, sillä oikeasti me suomalaiset rakastamme sääntöjä. Kaikkeen tarvitaan titteli ja lupalappu ja tutkinto ja jos ei vielä tarvita, niin ei hätää, jokin työryhmä varmasti jo työstää asiaa.

Suomen Kuvalehdessä oli taannoin artikkeli venäläisestä liikennekulttuurista. Jutussa toimittaja kertoi, kuinka venäläiset olivat pitäneet naurettavana suomalaisen puhetta siitä, että meillä liikennesääntöjä yleisesti kunnioitetaan, koska ne ovat yhteisesti sovittuja asioita, jotka tekevät kaikkien liikkumisesta turvallista.

Palloilulajeja seuraavat tuntevat stereotypian: itäeurooppalaiset ovat individualisteja, kun taas me suomalaiset olemme tunnollisia yhteen hiileen puhaltajia.

En tarkoita moittia liikennesääntöjä.

Mutta palloilulajeja seuraavat tuntevat ongelman: Suomessa ei kasva ratkaisijatyyppejä ja luovia taitureita, ainoastaan duunareita.

Miksi? Koska säännöt ovat uskontomme.

Kaikenlaisista pelikirjoista ja ohjelmista jauhetaan urheilussa loputtomasti, mutta välillä pitää olla luova ja tehdä yksilöille tilaa ja painaa kaasua keltaisilla, jottei jää hyvällä jalalla liikkeellä olevan kaverin jyräämäksi.

Sama saattaa päteä elämään ylipäätään.

Siksi brittimiehen huomio punaisten valojen takana seisovasta kansasta on osuva. Sen vuoksi vaadin tasavallan presidenttiä perustamaan työryhmän, joka paneutuu koko kansakunnan keskeiseen ongelmaan: meillä ei ole luterilaisen kirkon ja Raamatun kokeman inflaation jäljiltä pelikirjaa.

Kyllä me pärjäämme, kun joku vain kertoo mitä pitää tehdä, missä ja milloin ja minkä värinen valo on signaali lähteä liikkeelle.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.