Pelkkä twitter ei riitä

Kokoomus linjasi hiljakkoin eräitä kehitys- ja työmarkkinapoliittisia kantojaan, sattumalta samana päivänä, 15. syyskuuta.

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski sanoi STT:lle, että kehitysapu on tulonsiirtoa rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille ja tekee kehitysmaista taloudellisesti riippuvaisia rikkaista länsimaista. Ajatukset eivät toki olleet uusia eivätkä Kosken omia.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb arveli puolestaan Helsingin Sanomissa kehitysmaiden työoloja pohtiessaan, että twitteristä on tullut pääluottamusmies, osa työehtojen valvontajärjestelmää.

Tosiasiat eivät tue Kosken väitteitä. Kehitysapu (nykyisin yleensä kehitysyhteistyö) ei ole estänyt kehitysmaita kehittämästä omaa talouttaan. Tämä näkyy esimerkiksi avun osuuden laskussa kaikkien Suomen pääkumppanimaiden kansantalouksissa viime vuosikymmeninä.

Apua ovat sellaisetkin ohjelmat – myös suomalaiset, esimerkiksi Vietnamissa – joilla apua saaneita maita autetaan irtautumaan apuriippuvuudestaan hallitusti niin, ettei karttuva uusi vauraus päädy vain eliiteille.

Paljon pysyvää ”näkymätöntä” perinteisestä avusta on silti jäänyt. Kokoomusnuorten väheksymät erilaiset perus- ja lisääntymisterveysohjelmat, lasten rokotukset ja koulunkäynnin mahdollistamiset ovat tuottaneet työmarkkinoille perustervettä ja -koulutettua, ehkä jopa oikeuksistaan tietoista nuorta työvoimaa. Tämä voi olla yksi syy Afrikan uuteen arvonnousuun sijoittajien silmissä.

Kun omien lasten menestys kohentaa myös heidän vanhempiensa elämää, puhutaan jo sosiaaliturvan alkiomallien muovautumisesta kehitysmaissa. Pelkkien ”talouden lakien” korostajilta tämä puoli yleensä itsestäänselvyytenä unohtuu.

Stubbin arvio twitteristä pääluottamusmiehenä oli ehkä hilpeäksi tarkoitettu heitto yritysten toiminnan eettisyyden valvonnasta sosiaalisessa mediassa, mutta Suomen työmarkkinasyksyyn se istui huonosti. Moni kriisiytyneillä työpaikoilla kovissa paineissa ponnisteleva luottamushenkilö saattoi kokea, että ministeri suhtautuu työntekijäpuolen tilanteeseen, huoliin ja oikeuksiin perin pinnallisesti.

Juuri samaan aikaan kerrottiin, että Rauman telakan alasajo vie työt 600:lta telakkalaiselta ja sadoilta alihankkijoilta. Ja Rauma oli vain yksi episodi tuhansien ihmisten vastaavien elämänkohtaloiden ketjussa Suomessa. Siitä ei 140 merkin twitter-viestiin paljoa mahdu.

Stubbin edustamille piireille työntekijöiden järjestäytymisen asteeksi ilmeisesti riittäisi pelkkä twiitti-ringin solidaarisuus. Mutta jotta twiittaajilla olisi twiitattavaa myös kehitysmaiden työoloista, jonkun täytyy tuottaa heille niistä kertovia sisältöjä. Siihen ei bangladeshilainen tekstiilitehtaan työläisnainen muutaman kympin kuukausipalkallaan ikinä pysty.

Asianmukaisen kuvan kokoamiseen tarvitaan koko globaalia kansalaisyhteiskuntaa, eli usein vapaaehtoista kansalaisjärjestötyötä rikkaissa maissa, aitoa työntekijöiden järjestäytymiskoulutusta köyhissä maissa – ihan oikeine luottamusmiehineen – ja kummassakin päässä sitoutumista hyvään hallintoon ja yritysvastuuseen. Eli lyhyesti sanoen kehitysyhteistyötä.