Pelko, mörkö ja urheilun ihme

Seinäjoen Peliveljet juhlii salibandyn Suomen mestaruutta. Ansaitusti, totta kai.

Siitä huolimatta Happee ei kaatunut huikeassa finaalisarjassa SPV:hen. Hirvipaidat kellisti pelko. Voittamisen pelko.

Happeen pelko oli helposti aistittavissa. Se hiipi Happee-puseroihin omituisen helposti toisessa finaalissa, kun SPV teki 3–1-kavennuksen. Hirvien pelon haistoi myös SPV. Punaisesta joukkueesta tuli Happeelle mörkö, mutta ei Muumeista tuttu kiltti ja sympaattinen mörkö.

SPV oli julma mörkö, joka oli valmis syömään hirvilauman uudelleen ja uudelleen. Nyt se leikitteli pelokkaan Happeen kanssa kolmesti, mutta se olisi tarvittaessa tehnyt sen vaikka kymmenen kertaa.

Jälki oli raakaa. Ei edes kiltillä tavalla kylmää, kuten Muumeissa mörön jäljiltä.

Pelaajien pään sisään on mahdotonta kurkistaa. Onneksi näin. En siis voi tietää, minkälaisia ajatuksia Happee-pelaajien päässä todellisuudessa liikkui finaalien aikana. En minä tiedä, kuinka paljon hirvet pelkäsivät vai pelkäsivätkö olleenkaan. 

Varmaa vain on, että SPV otti Happeesta henkisen yliotteen. Ajoittain tuntui siltä, että SPV ihan oikeasti oli päässyt Happee-pelaajien pään sisään. Ihon alle ainakin.

Vaikka Happee-pelaajien surun katsominen viimeisen syönnin jälkeen tuntui jopa pahalta, oli tämä sarja jälleen kerran kaunis muistutus urheilun ihmeellisyydestä. Siitä, kuinka urheilussa tapahtuu kummallisia käänteitä. Siitä, kuinka urheilussa vain henkisesti vahvat selviävät.

Pääsiäislauantaina toisen finaalin kolmannessa erässä Happee meni halvahkolla alivoimamaalilla 3–0-johtoon. Sillä hetkellä SPV:n mestaruuteen uskoi joukkueen vaihtopenkin ulkopuolella äärimmäisen pieni joukko, jos kukaan.

Muutaman minuutin myllerryksessä kaikki muuttui. Sen jälkeen finaalisarjassa oli vain yksi hallitsija, SPV. Sitä totuutta ei muuta se, että Happee johti kahdella maalilla myös kolmatta ja neljättä finaalia.

Niissä tuntui koko ajan siltä, että on vain ajan kysymys, milloin mörkö tulee. Pelit menivät toki jatkoajalle, mutta jollain tavalla jatkoaikojen tulos oli jo etukäteen tiedossa. Vahva mörkö vastaan pelokas hirvi haiskahti jopa epäreilulta kilpailulta.

Loppuun muistutus. Happee pelasi erinomaisen kauden. Päävalmentaja Seppo Pulkkinen antoi omiensa kaudella arvosanan 9+.

On huojentavaa huomata, että siviilissä rehtorin töitä tekevällä valmentajalla on taito antaa oikeita arvosanoja. Kympin estivät nolo esitys syksyllä Champions Cupin finaalissa ja kolme pelokasta esiintymistä loppuotteluissa.

Tavallaan Happeelle ei jäänyt kaudesta käteen mitään, mutta toisaalta SM-hopea on kova juttu seuralle, joka vielä muutama vuosi sitten tappeli olemassaolostaan.

Sitä ei sovi pettymyksen keskellä yhdenkään upeaa työtä tekevän hirviyhteisön jäsenen unohtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.