Pelote muutti muotoaan

Kylmän sodan maailma eli totaalisen ydinsodan täystuhon pelossa. Historian ironiaa on, että tuo maailma oli ennustettavuudessaan oudolla tavallaan nykyistä turvallisempi.

Kun maailma oli tiukasti kaksinapainen ideologisesti vastakkaisten ydinasesuurvaltojen pelikenttä, ydinaseiden ympärille rakentui herkäksi hiottu deterrenssin eli pelotteen doktriini. Kauhun tasapaino tarkoitti lyhyesti sitä, että ydinasehyökkäys johtaisi automaattisesti niin voimakkaaseen vastaiskuun, ettei siihen kannattaisi ryhtyä, koska seurauksena olisi molemminpuolinen tuho (MAD).

Klassinen ydinasepelote oli pohjimmiltaan psykologinen viestintäprosessi: Se edellytti, että piti tietää, kuka pelotti ja ketä, mitä pelotettiin tekemästä, millä uhalla ja missä tilanteissa. Viestin piti välittyä uskottavasti pelotteen kohteelle ja niin, että tämä sen ymmärsi. Deterrenssi voi toimia vain rationaalista vihollista vastaan.

Johtavien suurvaltojen totaalisen ydinsodan mahdollisuus teki katkoksen klassiseen clausewitzilaiseen käsitykseen sodasta politiikan jatkamisena toisin keinoin. Rinnalle nousi ajatus, jonka mukaan tärkeämpää kuin moisen sodan ”voittaminen” oli sotien välttäminen tai ainakin niiden siirtäminen pois suurvalta-akselilta.

Kylmän sodan kilpavarustelu siivitti Neuvostoliiton romahtamista. Sen jälkeen ydinaseopit olivat hetken tuuliajolla, vaikka Yhdysvallat ja Venäjä säilyivätkin johtavina ydinasevaltoina. Syyskuun 11. päivän iskut vuonna 2001 avasivat uuden tien kohti oleellisesti sameutunutta viholliskuvaa.

Nyt varsinkin hegemonistista asemaansa puolustavalla Yhdysvalloilla on ympäri maailmaa vastassaan epämääräisiä vihollisia, joihin vanhat opit ja aseet eivät pure. Pienemmässä mitassa Venäjä kohtasi saman Pohjois-Kaukasuksella.

Pelote voi olla olemassa vain, jos vastustaja kokee sen sellaiseksi. Klassinen pelote ei voi toimia sellaisia marttyyrikuolemaan valmiita terroristeja vastaan, jotka eivät pelkää tekojensa seurauksia eivätkä välitä niistä. Ydinkärjistäkään ei ole apua, kun vihollinen on hajautunut soluiksi ympäri maailmaa.

Konfliktitilanteessa vastustajalta ei voi odottaa rationaalisuutta, hyöty/haitta-laskelmia, toimivia kommunikaatiokanavia ja siten yhtäläistä informoitua päätöksentekoa, kun jo vastustajan ymmärtäminen ylipäätään on puutteellista.

Terrorismi tarjosi vaarallisen vihollisen mutta ei ydinasepelotteen kohteeksi sopivaa vihollista. Niinpä Yhdysvalloissa kehitettiin ”roistovaltion” käsite. ”Roistovaltio” paikantaa terrorismin vastaisen sodan edes likimääräisesti jonnekin. Terrorismin kitkeminen oikeuttaa sotatoimet kohti haluttua järjestystä, jolloin on lupa puuttua ”roistovaltioihin”.

Suurvallat haluavat turvata ydinaseisiinsa, mutta niiden kyvyttömyys pelottaa potentiaalista hyökkääjää on ilmeinen. Eikä vihollinen saa iskeä ensin.

Nyt sekä Yhdysvaltojen että Venäjän strategiaan kuuluu mahdollisuus ensi-iskuun ydinasein. Ydinaseen käyttökynnys on alentunut. Politiikkaa voidaan taas jatkaa muilla keinoilla, vaikka ydinsodalla. Ydinasepelotteen tietoinen hämärtäminen ruokkii ydinaseiden leviämistä; se on syy hankkia oma ydinase.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.