Perhe ja työ sopivassa suhteessa

T YÖN JA PERHE-ELÄMÄN yhteensovittaminen nousi loppuviikosta puheenaiheeksi, kun opetusministeri Sari Sarkomaajätti vaativan työnsä perhe-elämän vuoksi ja jyväskyläläinen Henna Virkkunen, äiti hänkin, nousi seuraajaksi.

Tällä kertaa perhesyiden esille nostaminen oli nimenomaan Sarkomaan oma valinta, ja kunnioitettava sellainen. Tämä olkoon hänelle kunniaksi ja välivaiheeksi uralla, eikä esteeksi myöhemmille kovillekin haasteille.

Milloin mahdamme saada ensimmäisen miesjohtajan, joka jättäisi tehtävänsä antaakseen enemmän aikaa perheelleen?

Huipulle kohonneilta miehiltä harvemmin edes kysytään, kuinka he uskovat pystyvänsä sovittamaan työn ja perhe-elämän toisiinsa. On itsestään selvää, että joku lapset hoitaa. Yleensä vaimo.

Samalla kun Henna Virkkunen on luonut nuorille naisille upean esikuvan menestyvästä uranaisesta ja onnistuneesta työn ja perheen yhteensovittamisesta, hänen puolisonsa Matti Mäkinenon tuonut julkisuuteen uudenlaista mieskuvaa. Hän tunnustautuu reippaasti mieheksi, joka tukee vaimoaan ja hoitelee kotona niin pojan kuin arkiset askareet, ja siinä sivussa omankin työnsä.

TODELLINEN TASA-ARVO etenee vain siten, että jokaiselle tulee mahdollisuus edetä työelämässä sukupuolesta riippumatta. Perheissä tämä vaatii molemminpuolista joustamista.

Muutos kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa on käynnissä, mutta kovin hitaasti. Omalla työpaikallani olen viime vuosina tavannut muutamia nuoria miehiä, jotka ovat kieltäytyneet haastavammista ja aikaa vievemmistä tehtävistä pieniin lapsiin vedoten.

Entinen kansanedustaja, nykyinen konsultti ja kolumnisti Kirsi Pihajulkaisi pari vuotta sitten kirjan Äitijohtaja. Siinä parikymmentä suomalaista naisjohtajaa kertoo kokemuksiaan äitiyden ja työelämän yhteensovittamisesta. Yhteistä naisjohtajille oli se, että jokaisen oli arjesta selviytyäkseen luotava omat tukiverkostonsa. Puoliso, sukulaiset, ystävät, naapurit ja palkattu kotiapu olivat kaikki tarpeen.

Naisjohtajien kokemuksissa tärkeäksi nousi myös omien rajojen tunnustaminen. Jos tekee kymmentuntisen työpäivän, ei ehkä kannata samana iltana yrittää muuntautua pullantuoksuiseksi kotiäidiksi. Vapaapäivänä roolia voi vaihtaa.

TOISEN KESKISUOMALAISMINISTERIN saaminen hallitukseen muutaman vuoden tauon jälkeen oli uutinen, joka toi toimituksemme torstai-iltapäivään mukavaa vipinää. Tohinan keskellä sain puhelinsoiton helsinkiläiseltä toimittajalta, joka halusi minun kommentoivan nimettömänä lähteenä Virkkusen toimittajauraa Keskisuomalaisessa. Kaivelemallakaan en keksinyt mitään kielteistä; kun Henna Virkkunen 90-luvun alussa pyrki nuorisoliite Sykkeen harjoittelijaksi, huomasin nopeasti hänestä löytyvän poikkeuksellista otetta. Hän oli erittäin yritteliäs, osasi ottaa asioista selvää ja oppi nopeasti.

Samaisessa lehtijutussa joku "söpö" jyväskyläläinen miesjohtaja oli käyttänyt anonyymiuttaan härskisti hyväksi, ja kuvaili Henna Virkkusta "nätiksi tytöksi", jolla ei ole kykyä loogiseen ajatteluun ja tiukkoihin päätöksiin. En usko tämän selkäänpuukottajan edustavan yleisempää mielipidettä. Virkkunen on saanut paljon tunnustusta yli puoluerajojen jämäkästä ja asiallisesta lautakunta- ja valtuustojohtamisesta.

Opetusministerinä Virkkusta on jo kiirehditty kritisoimaan opetusalan osaamattomuudesta, vaikka hän ei ole vielä työssään aloittanutkaan. Osaamista on monenlaista. Arvostelijoiden kannattaa muistaa vaikkapa se, että nykyajassa erittäin tärkeä mediakasvatus kuuluu opetusministerin sektorille.

VIIME AIKOJEN ankeat talousuutiset synkistävät helposti ihmismielet. Onneksi löytyy heitä, jotka löytävät myös positiivisia näkökulmia. Aamuteeveessä eräs ekonomisti lausahti, että joka päivä olemme yhden päivän lähempänä uutta nousukautta.

Erilaiset hyväntekeväisyyskeräykset tuottavat yleensä parhaiten kansantalouden heikoimpina aikoina. Ihmisillä on sittenkin hyvää tahtoa. Esimerkiksi Hyvä joulumieli -keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi on tuottanut jo liki puoli miljoonaa euroa.

Keräyksellä hankitaan 70 euron lahjakortteja, joilla perheet voivat hankkia joko ruokaa joulupöytään tai vaikkapa leluja lapsille. Eräs sosiaalityöntekijä luonnehti muutama vuosi sitten perheiden ottavan lahjakortin vastaan hyvin kiitollisina. Se on saajalleen kuin lottovoitto, joka oikeasti voi pelastaa perheen joulumielen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.