Peruskoulu remonttiin

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 110 000 20–29-vuotiasta nuorta, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Heistä yli kolmasosa määritellään syrjäytyneiksi. Kaikkien tilastojen ulkopuolelle jää 25 000 nuorta.

Kun 90-luvun alun lamasta saakka muhinut nuorison syrjäytymisilmiö todella avautui päättäjille, hallitus julisti nuorisotakuun kärkihankkeekseen.

Samalla kun nyt tehdään pontevasti työtä peruskoulun jo käyneiden saamiseksi jatkokoulutukseen tai työelämään, kannattaisi käynnistää laaja keskustelu myös peruskoulun uudistamisesta. Jos kaikki nuoret eivät edes hakeudu peruskoulun jälkeen jatkokoulutukseen tai työhön, missä on vika? Miksi niin moni nuorista kokee peruskoulun jälkeen, että ”mikään ei kiinnosta, mitään ei viitsi, ei jaksa edes yrittää”.

Tulevaisuuden kasvatussuunnitelman pitäisi olla yhä yksilöllisempi ja kollektiivisempi siinä mielessä, että se mihin opitaan ja maailma mihin kasvetaan on paljon suurempi kuin se maailma, johon ennen kasvatettiin. Näin pohdiskeli avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja äskettäin ilmestyneessä kirjassa Kadonnut kasvatus.

Kasvatus on kaukana tähtitieteestä, enkä voi olla varma, tavoitinko lainkaan Valtaojan perimmäistä ajatusta jäädessäni tankkaamaan tuota virkettä. Erityisesti ihastuin siihen, että kerrankin samassa lauseessa puhuttiin sekä kollektiivisuudesta eli yhteisöllisyydestä ja yksilöllisyydestä.

Peruskoulu nykyisellään ei tue hirmuisen hyvin yhteisöllisyyttä, eikä se myöskään salli kauhean paljon yksilöllisyyttä. Olisiko tässä perimmäinen syy, miksi suomalaisnuoret viihtyvät koulussa muiden maiden nuoria heikommin?

Suomalaiskoulut ovat maailman kärkimaiden joukossa, kun mitataan oppimistuloksia. Viime vuonna ilmestyi ainakin kaksi kansainvälistä tutkimusta, joissa neljäs- ja kahdeksasluokkalaisemme menestyivät sekä lukutaidossa, matematiikassa että luonnontieteissä erinomaisesti. Lukemisen ymmärtämisessä suomalaislapset olivat jaetulla toisella sijalla maailmassa, heti Hongkongin jälkeen.

Samat tutkimukset kertovat karusti, että oppimisen ilo on kadonnut koululaisilta jo varhain. Lukemismotivaatio oli suomalaislapsilla 45 maan vertailun heikoin. Matematiikan opetukseen kertoi sitoutuneensa 8. luokalla enää kuusi prosenttia oppilaista. (Ksml 12.12.12)

Mitä olisivatkaan suomalaisten koululaisten tulokset, jos motivaatio olisi kunnossa? Mitä heistä tulisikaan aikuisina, jos koulu ei olisi sammuttanut oppimisen iloa?

Monet tutkijat, päättäjät ja opetustyön ammattilaiset ovat jo vuosia esittäneet, että koulutunneille pitäisi saada lisää toiminnallisuutta ja luovuutta. On havaittu, että turhautuneiden joukosta löytyy kaikentasoisia oppilaita huippulahjakkaista hitaasti oppiviin.

Tulevaisuuden opettajien pitäisi olla enemmän timantteja hiovia valmentajia kuin ulkoa oppimiseen kannustavia tiedon jakajia. Yhteisöllisempään suuntaan koulu kehittyisi jo sillä, että oppilaita innostettaisiin opettamaan toinen toisiaan – näinhän meitä työelämässäkin kannustetaan tiedon jakamiseen ja tiimityöhön.