Perustelematon syy juhlaan

Syksy on ollut lämmin ja väkivaltainen, ja äkkiä on joulu.

Nytkö pitäisi juhlia? Eikö se olisi aivan liian rivoa?

Turvapaikanhakijoita vastaan on maassamme hyökätty väkivaltaisin sanoin ja teoin. Suomalainen äärioikeisto on jatkanut muuntautumisleikkiään ja vaikuttaa jo varsin sivistyneeltä. Lokakuussa meille avautui kurkistusaukko suomalaisiin teurastamoihin, joissa ”hintojen halpuutus” merkitsee pieksämistä ja veriliejussa liukastelevia sorkkia.

Samaan aikaan ”niukat ajat” on vakiintunut lopulliseksi perusteluksi mille tahansa poliittiselle päätökselle, jolla rikkaiden elämäntyyliä suojellaan. Vuoden päätteeksi maailma kokoontui Pariisiin keskustelemaan siitä, kannattaisiko maailma säilyttää.

Sittenkö leikitellään kuusen alla? Eikö sadan vuoden aresti olisi parempi ajatus?

Ja kuitenkin tässä ajatuksessa – maailma on niin paha, että juhlat täytyy perua – on jotain pahasti pielessä. Se on yhdistelmä taikauskoa ja moralistista päämäärärationalismia.

Se ei ole harvinainen yhdistelmä. Marraskuussa Pariisin murhien jälkeen artikuloitiin yksi vuoden typerimmistä ajatuksista.

Tragedian jälkeen tuli nopeasti tavaksi kirjoitella internetiin viestejä tunnisteella #PrayforParis (”rukous Pariisille”). Kohta muuan pilapiirtäjä rupesi nuhtelemaan nettikansaa ilmoittamalla, että ”Pariisissa on kysymys elämästä”, joten olisi soveliaampaa kohottaa pariisilaisille malja kuin tyrkyttää heille ”lisää uskontoa”.

Libérationissa kolumnisti Luc Le Vaillant kirjoitti totisena ranskalaista yhteiskuntaa modernilla ajalla muovanneesta maallisuusaatteesta, joka toki sallii uskonnon, kunhan se ”pysyy piilossa yksityiselämän piirissä”. Jotkut somettajat kaivoivat esiin tilastoja. Niiden mukaan Ranskassa on paljon uskonnottomia. Rukoilu seis, et­teivät he loukkaannu!

Ajatus on ateistisen ryppyotsainen, mutta se perustuu maagisille käsityksille siitä, mitä rukous ylipäätään on. Rukoilun paheksuja panee rituaalisille, spontaaneille tai sovituille muodoille yksinkertaisesti liikaa painoa. Hän pelkää, että ne vaikuttavat kuin loitsu tai Tutankhamonin kirous.

Mitä rukous sitten on?

Ainakaan se ei ole tehokasta tai edes kovin tavoitteellista. Usein, ellei aina, se jää ilman tuloksia ja vastauksia.

Samaa pätee jouluun. Sillä ei pyritä mihinkään. Se ei ole palkinto tai edes seuraus mistään. Joulua vietetään siksi, että se on kalenterissa.

Samanlaisia asioita ovat tervehtiminen ja toivottaminen, kynttilän sytyttäminen ja pukeutuminen tilaisuuksiin, kättely, laulaminen…

Kaikki se voitaisiin huonosti perusteltuna lopettaa. Emmehän tarvitse moista ”uskontoa”.

Tarvitsemme kuitenkin armoa, ja minä ajattelen, että vain pyyteetön, jopa automaattinen tai täysin ajatukseton toiminta voi antaa sille mahdollisuuden.

Ainakaan armoa ei saa sopivaisuusarvioinneilla tai hyötylaskelmilla.

Myös silloin, kun kaikki menee päin helvettiä, on syytä juhlia – mutta ei sitä, mitä tapahtuu, vaan sitä, mitä voisi tapahtua.

Toivotan kaikille perustelematonta, armollista joulua!

Kirjoittaja on esseisti ja suomentaja .

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.