Pikkuisen levoton kameramies

Katsoin tässä yhtenä päivänä Panttilainaamon autospesialistit –sarjaa (Counting cars) tovin ja ymmärsin heti, että tätä ei ole tehty minua varten. Ei vaikka tuon Panttilainaamosarjan spinoffin voisi kuvitella viihdyttävän minua – jos ei muuten, niin jonain ankean sateisena päivänä.

Autojen ja moottoripyörien rassaus ja rakentelu on mielestäni mukavaa silloin, kun sitä ei tarvitse itse osata ja varsinkin silloin, kun moista voi kylmän autotallin sijaan seurata omalta kotisohvalta. Sanon silti Panttilainaamon autospesialisteille – eli Kevinille, Danny Kokerille, Horny Mikelle ja Scottille – ei.

Päättelin tämän JIM:llä pyörivän sarjan kuvamateriaalista, että ohjelma on tehty minua 10 – 20 vuotta nuoremmille. Ihmisille, joista on ihan ok, että kuva ei pysähdy hetkeksikään. Autospesialistien kuvaaja nimittäin heiluttaa kameraa taukoamatta tai vähintäänkin zoomaa kohdetta vuoroin lähemmäs ja kauemmas. Minussa moinen heilunta aiheuttaa matkapahoinvointia tai vähintäänkin ärsyyntymistä. Täsmäyleisössä ilmeisesti fiiliksen siitä, että jokin asia on niin hieno, ettei edes kuvaaja malta pysyä paikoillaan.

Katsoin sarjaa noin vartin. Tuossa ajassa pisin still-kohtaus kesti neljä sekuntia. Siis oikeasti neljä sekuntia. Jotenkin tuntuisi kivalta, että ehtisi saada esimerkiksi kuvattavasta moottoripyörästä edes jonninmoisen kokonaiskuvan ennen kuin kamera siirtyy taas muualle. Sekin kävi mielessä, että kuvattavat moottoriajoneuvot ovat tavalla tai toisella niin huonoja, ettei niitä vain voi kuvata tarkasti ja pitkään…

Jos näin, niin tämä ei ainakaan johdu siitä, että autospesialistit joutuisivat varattomuuden takia tekemään pyöriä materiaalikuluja ja työtunteja säästellen. Sarjan huivipäinen pomo Koker on nimittäin miljonääri. Moottoriajoneuvon ohella hän touhuaa ravintola- ja tatuointialalla. Miehen omaisuuden on arvioitu olevan noin 10 miljoonan arvoinen. Ehkä alvariinsa pyörivä kamera kuvaakin juuri tätä Kokerin puolta: kun touhuaa paljon, saa myös paljon aikaan.