Piraattisodan sivulliset uhrit

Ryhdyinpä tuossa päivänä eräänä tekemään arviota death metal -yhtye Arch Enemyn levystä Rise Of The Tyrants, mutta suuri oli järkytykseni ensimmäisen biisin jyrähdettyä käyntiin. 18 sekunnin kohdalla raitaa peitti radion aikamerkkiä muistuttava pirinä ja sama piina toistui aina 20 sekunnin välein.

Pikku hiljaa huomioni alkoi siirtyä Michael ja Christopher Amottin kitaroinnista tuohon pian helvetilliseksi kasvavaan piippaamiseen. Ennen kuin kappale oli edes päätöksessään, teki mieleni riipiä omat korvani irti ja lähettää ne levy-yhtiö Century Medialle terveisinä hulluksi tekevästä rimputuksesta.

Medialle jaeltaville promolevyille on keksitty kaikenlaista pikkukivaa, joilla levyteollisuus kuvittelee hillitsevänsä verkossa tapahtuvaa äänitteiden laitonta levittämistä. Type O Negativen Dead Again -promolevyltä löytyy myös mainitun kaltainen äänisignaali, mutta sielua riipivän pirinän sijaan sain nauttia sentään pehmeästä miesäänestä, joka kertoi levyn olevan yhtyeen omaisuutta.

Nuclear Blastilla oli keksitty pilkkoa Sonata Artican Unia 99 segmenttiin eli "kappaleeseen". Helloweenin The Dark Ride tuli muinoin promona, jolla jokaisesta kappaleesta sai kuulla vain ensimmäiset puolitoista minuuttia. Spinefarm Records harrasti aikoinaan levyjensä suojausta, jonka seurauksena kiekot eivät tykänneet pyöriä tietokoneiden levyasemissa.

Tuoreimpana piraattisodan täsmäiskuna on digitaalinen vesileima, jonka perusteella levy-yhtiöt voivat kuulemma jäljittää nettiin vuotaneen levyn alkuperän. Esimerkiksi Downin uudella Over The Under -levyllä lukee mystinen koodi "Finland 3 Bonnier Amigo MG".

Levyteollisuuden pyristely saa veteraani-warettajissa aikaan lähinnä huvittuneita reaktioita. Kaiken maailman suojaukset eivät ole este vaan lähinnä lievä hidaste laittomille kopioijille. Sellaista koodia ei ole keksittykään, mitä maailman miljoonat nörtit eivät kykenisi lopulta crackaamaan.

Ne jotka näistä aivopieruista kärsivät, ovat promootiomateriaalin lailliset käyttäjät eli median edustajat. Mitä luulette, kuinka paljon Arch Enemyn uusimman albumin pirinä-versio saa soittoaikaa radiossa? Itse jätin levyn tylysti arvioimatta.

Muodon vuoksi levy-yhtiöiden on näytettävä siltä, ikään kuin ne tekisivät jotain piratismille, mutta jos laitonta kopiointia haluttaisiin todella hillitä, pitäisi itse tuotteen olla kilpailukykyinen. 20 euron hintainen cd-levy varmistaa sen, että piraateilla riittää jatkossakin puuhaa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen musiikkikriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.