Pirikellon käyttö kielletty

Kirjoitan tähän kärkeen yhden kirjoittamattoman säännön: pirikellon käyttäminen on Suomessa kielletty.

Dring, dring! Kyllä ärsyttää pirteä pirikello, jota vielä soitetaan korostetun reippaasti. Toinen rimpautus särähtää pedagogiselta, kolmas syyttävältä.

Joskus pirikello säikäyttää, joskus pyytelee anteeksi.

Aina menee pieleen.

Paras siis olla soittamatta silloin, kun on aikeissa ohittaa.

Luovuus kehittyy, kun pitää päästä polkupyörällä ihmisen tai ihmisryhmän ohi käyttämättä siihen tarkoitettua merkkiääntä.

Oma suosikkini korvikkeeksi on tehdä pientä mutkittelua siten, että pyörän eturenkaasta kuuluu maata vasten rahinaa. Asfalttitietä ajaessa sitä pitää hakea pientareen puolelta.

Jos on liikkeellä kaverin kanssa, voi aloittaa puhumisen sopivaan aikaan, vaikka muuten olisi oltu vaiti.

Kokemattomampana pyöräilijänä minulle kävi joskus niin, että piti pyöräillä hitaamman takana kaikessa hiljaisuudessa niin pitkään, että pääsi koukkaamaan ohi linja-autopysäkin kautta.

Seuraavassa kehitysvaiheessa keksin, että hyviä merkkiääniä saa aikaiseksi selvittämällä kurkkua.

Aina voi myös jättää ohittamatta. Hiljentää vain hetkeksi ja jättää välimatkaa.

Joskus kun tilanne jalkakäytävällä on vaikuttanut hankalalta, olen hurauttanut ohi autotien puolelta. Mielenosoituksellista!

Parissa edellisessä kolumnissani kirjoitin kättelemisestä ja puolituttujen kohtaamisesta. Päätän suomalaista vuorovaikutusta käsittelevän trilogiani tähän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.