Pitää nostaa hattua pikaluistelijoille

Urheilulajien valtameressä joku laji nousee aina aallonharjalle. Joku toinen syöksyy pohjaa kohti.

Suomalainen pikaluistelu on nousemassa kohti aallonharjaa. Me suomalaiset emme ehkä edes ymmärrä, että meillä on maailman luistinratoja kiertämässä kaksi lajin huipputähteä, Pekka Koskela ja Mika Poutala.

En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta neljä Hollannissa pikaluistelun parissa viettämääni päivää avasivat silmät. Pitää nostaa hattua Koskelalle, Poutalalle ja päävalmentajana joukkoa johtavalle Janne Hänniselle.

Kovia naamoja. Jos he olisivat hollantilaisia, he saattaisivat olla miljonäärejä.

JANNE HÄNNISTÄ on oikeastaan kiittäminen siitä, että suomalainen pikaluistelu elää ja voi niin hyvin tällä hetkellä.

Kun pikaluistelu oli Suomessa alamaissa 1990-luvulla, Hänninen muutti viideksi vuodeksi Calgaryyn kanadalaisen valmentajan oppiin. Perässä seurasivat Vesa ja Risto Rosendahl.

Kanadan aikoinaan Hänninen kiersi kisoja usein yksinäisenä sutena. Mukaan tarttui sekä palkintoja että tietämystä siitä, mitä nykyajan pikaluistelu on.

Nyt suomalaisilla on välinetietämystä, tekniikkatietämystä ja fyysisen harjoittelun tietämystä.

Lisäksi suomalaisilla on jo kohtalaisen paljon maailmancupin tasolle kykeneviä luistelijoita. Heerenveenissäkin nähtiin kahdeksan miestä ja yksi nainen, joista saattaa olla jatkossa yhtä paljon iloa kuin Koskelasta ja Poutalasta nyt.

Ja on Suomella kolme päätoimista valmentajaakin, Hänninen, Pirjo Lehtinen ja Timo Järvinen.

PEKKA KOSKELAN menestyksestä Hänninen ei huoli suurinta sulkaa hattuunsa. Mies Koskelan takana on Aimo Klemetsö, tyypillisen vaatimaton, hiljaisella äänellä jutteleva 68-vuotias suomalainen mies, henkilökohtainen valmentaja.

Koskela itse on juron suomalaisen sankarityypin ruumiillistuma, sanojaan selvästi harkitseva pohjalainen filosofi. Hän ja henkilökohtainen valmentajansa täydentävät hyvin toisiaan.

Mika Poutala on lähes Koskelan vastakohta. Hän esiintyy koko ajan rennosti tai hulluttelevasti, sekä kuulijansa että pikaluisteluyleisönsä hurmaten.

Poutala on tällä hetkellä suomalaisen pikaluistelun paras pr-mies, vaikka tuloksilla mitaten hän onkin vielä pienen askeleen Koskelaa perässä.

Saapa nähdä kuinka kauan.

ONHAN SE aika käsittämätöntä, että kengät jalassa suomalaiset jäävät yhdellä yleisurheilukentän ratakierroksella sekuntikaupalla kilpakumppaneistaan, mutta kun kenkiin lisätään kivaa kopinaa pitävät luistimen terät ja alustaksi jää, suomalaiset ovat maailman nopeimpien aatelia.

Paljon nopeampia kuin esimerkiksi hollantilaiset

Ihmettely vain lisääntyy, kun muistaa ettei Suomessa ole yhtään sisähallia pikaluistelun tarpeisiin. Ja noinkohan tuleekaan ihan lähivuosina.

Miksi tehdä kallis halli, kun Suomi-pojat ovat pärjänneet maailmalla muutenkin?

Siinäpä kysymys, jota joissakin piireissä pohditaan parhaillaan kiivaasti.

Olisi hienoa jos Suomeen halli saataisiin vuodeksi 2010. Maassa nähtäisiin tuolloin sprinttereiden MM-kisat ja paljon hupsuja hollantilaisturisteja.

Heitä olisi ihan kiva nähdä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.