Poliisin ja syyttäjän toimille tiukat säännöt

Harva se päivä poliisi tai syyttäjä esittelevät julkisuudessa rikosepäilyjä koskevia tutkimustuloksia.Mutta kuinka moni tietää, että rikosepäilyjen julkistamisessa rikotaan helposti lakia. Tai jos ei rikota, laki on pahasti ajastaan jäljessä.

Rikosepäily saisi tulla yleensä julkisuuteen vasta, kun syyttäjä nostaa syytteen.Tällöinkin riittäisi, että syyttäjä esittelee lyhyesti syytteen, mutta ei vihjaile, onko kyse tuomittavasta teosta, koska sen asian ratkaisee oikeusistuin.

Euroopan Ihmisoikeussopimuksen mukaan jokainen on syytön ellei ole tuomittu. Syyttämättäjättämispäätöksen tulee turvata syyttömyys. Tutkintatulosten ennakoivassa julkisessa käsittelyssä syyttäjä ja tutkiva poliisiviranomainen astuvat juridisesti heikolle jäälle. Pahin on tilanne, jossa epäilyiltä putoaa kokonaan pohja, vaikka etukäteen epäilty on jo syyttäjän tai poliisin toimesta tuomittu julkisuudessa esittämällä epäily "varmuudella tapahtuneena rikoksena".

Ongelmana on myös väärä salailu: oikeusprosessissa tarvittavien asiakirjojen ja todisteiden mielivaltainen salassapito. Asiasta keskustellaan Yhdysvalloissa, missä Guantanamon vankien kohtelu on johtamassa monenlaisiin jälkiseuraamuksiin.

Yksi liittyy asiakirjojen salassapitoon, kun vangit eivät ole saaneet tarvitsemaansa todistelua käyttöönsä puolustuksessaan. Viranomainen on voinut pidättää asiakirjan salaiseksi, mikäli perusteena on "kansallinen turvallisuus".

Pahimmoillaan salassapitoa viranomainen on tarvinnut ainoastaan omien virheidensä peittelemiseksi. Oikeusministeri Eric Holder määräsi 19.3.2009, että liittovaltion viranomaiset ovat velvollisia julkistamaan poikkeuksetta kaikki asiakirjat julkisiksi"ellei julkistamisen voida aiheuttavan todennäköistä vahinkoa". Tällä pyritään sekä kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien turvaamiseen tiedon saannin osalta (Freedom of Information Act) että vahvistamaan oikeuslaitoksen asemaa suhteessa viranomaisiin.

SUOMEN oikeuslaitoksen uudistumista on viivästyttänyt myöhäinen liittyminen Euroopan Neuvostoon (1989). Liittymistä vastustettiin näkemyksellä, että EN oli "neuvostovastainen" järjestö.

Euroopan Neuvosto on läntisen oikeuskäsityksen institutionaalinen edistäjä, jonka vastakohta oli Neuvostoliiton poliittinen oikeuslaitos. Jäikö Suomi osittain näiden kahden oikeusjärjestelmän välimaastoon? Suomen rikosoikeuden eurooppalaistaminen kärsi ainakin tästä myöhäisestä liittymisestä, mikä näkynee Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen jatkuvissa nuhteluissa.

Suomessa vallan kolmijako ei nähtävästi toimi kunnolla. Suomen -kuten vaikkapa Yhdysvaltojenkin - perustuslaissa lähtökohtana on kolmen valtiomahdin - eduskunnan, hallituksen ja oikeuslaitoksen - itsenäisyys, josta seuraa niiden tehtävä "vahdi ja tasapainota"-mekanismin säilyttämisessä. Oikeuslaitoksen tulisi olla poliittisesti puolueeton,joka takaisi sen ,että laki olisi kaikille sama.

LÄNSIMAISESSA yhteiskunnassa medialla on keskeinen rooli "neljäntenä valtiomahtina". Sen ei saisi silti "liittoutua" poliittisen vallan kanssa, eikä se saisi ottaa oikeuslaitoksen tehtävää julkisena tuomioistuimena.

Yhdysvalloissa New York Times näytti mallia, kun se poltti entisen osavaltion kuvernöörin avustajan, joka yritti syöttää kuvernöörin vastustajasta tekaistuja rikosepäilyjä lehdelle.

Medialle rikosepäilyillä mässäily on myös myyntikikka. Olisi kuitenkin paikallaan kiristää viranomaisvuotojen ja vihjailujen rikosoikeudellista vastuuta. Samalla tulisi pohtia,voiko toimittaja selvissä rikostapauksissa suojella rikoksen tekijöitä lähdesuojaperustein, mitä New York Times ei suostunut tekemään.

Syyttäjien toiminta on Yhdysvalloissa joutunut kriittiseen valoon. Senaattori Ted Stevens joutui syksyn 2008 senaatinvaalien yhteydessä julkisuudessa epäillyksi "eettisistä rikoksista", mikä esti hänen uudelleenvalintansa. Oikeusministeri Holder sai syyttäjän toiminnasta perusteellisen raportin, jonka seurauksena syytteet hylättiin ja syyttäjät joutuvat rikostutkintaan, koska he olivat pidättäneet todistajalausunnon puolustukselta.

Esille on noussut lukuisia muita tapauksia, joissa syyttäjä on manipuloinut todisteita tai esiintynyt julkisuudessa epäiltyjen tuomitsemiseksi ennen oikeuden istuntoa.

Syyttäjät ovat halunneet mediajulkisuudella nostaa omaa profiiliaan, kuten New Jerseyn entinen oikeusministeri John Farmer totesi. Hän ehdottaa, että liittovaltion syyttäjät eivät saisi järjestää lehdistötilaisuuksia tehdessään syyttämispäätöksiä, mutta eivät etenkään silloin, kun tutkinta ei johda syytteisiin. Julkisuus on paikallaan vasta, kun tuomiot on luettu.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, joka on perehtynyt oikeuslaitoksen ja median suhteisiin sekä Suomessa että Yhdysvalloissa 2000-luvulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Kolumni: Täydellisessä maailmassa suuret arvokisat menisivät näin

Suuri osa meistä tekee sitä

Kolumni: Tästä syystä Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Kun koolla on väliä

Kolumni: Inarissa ei kansa liukastele

Kolumni: Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Kolumni: Korkean korvamatoisuuden kappale

Avoimen väylä tulee olla tarjolla kaikille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.