Poliitikot, siirtykää teoista sanoihin!

Viime vuosituhannen lopulla puhelimen soidessa keskellä yötä vain se oli selvää, että joku ystävistäni oli puhunut suutaan suuremmalla elämää suuremmista kysymyksistä. Vedonlyöntien seurauksina kotipäivystäjät joutuivat yökaudet hakemaan pitkäkestoisesta muististaan, Spectrumista tai Urheilun pikkujättiläisestä, onko impala kala vai antilooppi ja kuka oli Pariisissa 1924 miesten korkeushypyn kolmas.

Internet ja itsekritiikki tuhosivat valitettavasti suuret puheemme. Kun kaikki olivat todenneet olevansa keskimäärin aina väärässä ja netistä saattoi tarkastaa faktat hetkessä, meistä tuli kiistakysymyksissä yhtä varovaisia sanataiteilijoita kuin nykypoliitikoista.

Poliitikoille jokainen julkinen puheenvuoro on mahdollisuus, mutta niihin sisältyy myös riski. Jos kansanedustaja tai ministeri ei hallitse aihealuettaan tai hallinnonalaansa, kannattaa höpöttää ympäripyöreitä tai esitellä toimittajille vaikkapa vaatekaappeja. Poliitikot painottavatkin nykyään sanojen sijasta tekoja. Syksyn kuntavaaleissa ehdokkaat yli puoluerajojen vaativat siirtymistä "sanoista tekoihin".

Kokoomus käytti kampanjassaan jopa mainoslausetta "Teot ovat parasta puhetta".

Sanat ovat kuitenkin yhä poliitikkojen tekoja. En ole toistaiseksi tavannut yhtään moottoritien tai sairaalan yksin omin kätösin rakentanutta poliitikkoa. Nappia edustajat osaavat painaa, mutta jos Marko Asell hankkisi eduskunnassa suullisen junttaamisen sijaan kannatusta kuululla sylijuntallaan, puuttuisi pakkovalta sarkastisiin heittoihin.

Puhetyössä vaikeinta on puhuminen, kuten juontaja Vanessa Kurri asian oivallisesti ilmaisi. Suomen nykypoliitikot puhuvat käsittämättömiä.

Retoriikkaa eli puheen tehokasta kohdentamista pidetään jonkinlaisena halpana temppuiluna, eikä kiinteänä osana asiansa esittämistä. Tällä hetkellä iskeviä ilmauksia keräilevä, selväsanainen Timo Soini kerääkin kannatusta politiikkansa onttoudesta huolimatta. Eduskunnan jättänyttä Osmo Soininvaaraa lukuun ottamatta poliitikot eivät uskalla esittää niin suuria ja harkittuja sanoja, että Suomessa saataisiin kunnon muutoksia aikaan.

Edustajillemme lukemiseksi voi suositella teosta Suuret puheet jotka muuttivat maailmaa (Ajatus, 2008). Otsikko on sanojensa mittainen: sanat ovat parhaita tekoja.

Vuorisaarnaava Jeesus sai liikkeelle kehityskulun, mitä ei minkään maallisen sotajoukon voimalla enää kyetty pysäyttämään. Myös kenraali George S. Pattonin kuolematon repliikki "Aion henkilökohtaisesti ampua sen papereita pyörittelevän Hitlerin paskiaisen" toimi Normandian maihinnousun kynnyksellä liikkeellepanevana voimana.

Tämän hetken ehkä parhaassa poliittisessa puhujassa Barack Obamassa kiteytyy USA:ssa sama tulevaisuuden toivo, jonka Martin Luther King Jr. tiivisti 1963 sanoihin "Minulla on unelma".

Simo Liikanen on koonnut teokseen myös joukon suomalaisia puheita.

Kirjasta löytyy suomalaisen retoriikan klassikko, Urho Kekkosen noottikriisipuhe 26.11.1961. Puheen lopetus - jossa hän hartaasti pyytää tukea ulkopolitiikalleen, joka takaa lapsille rauhan ja menestyksen rakkaassa isänmaassamme - muistuttaa lapsuuteni Lassie-elokuvien lopuista. Olen aina purskahtaa itkuun.

Pelkän puheen perusteella olisin heti valmis äänestämään Kekkosta 1962 presidentinvaaleissa, vaikka hyvin tiedän, kuinka määrätietoisesti "sankarillinen sutki" vuosikymmenet rakensi retoriikkaansa.

Kirjoittaja on Suomen poliittisen historian tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.