Politiikka on tunnepitoinen asia

Juuri käytyjä presidentinvaaleja on kuvattu tunnevaaleiksi. Arvostelua on herättänyt erityisesti se, että monet ilmaisivat molemmilla kierroksilla kantansa julkisesti ääneen esimerkiksi gallupeissa ja sosiaalisessa mediassa.

Arvostelu tunteella äänestämisestä on erikoista, sillä tunteellahan vaaleissa aina äänestetään – myös silloin kun puhutaan asiakysymyksistä. Esimerkiksi arvojohtajuudessa on kyse omista arvostuksista – ja sitä myöten osutaan lähelle tunteita.

Asiakysymyksiä punnitessa joutuu pakostakin arvottamaan eri vaihtoehtoja ja silloin väistämättä mukana on arvoja ja tunnetta. Miten muuten voisi ollakaan? Ihmisiähän meidän kuuluu ollakin. Miksi siis tunteella äänestäminen olisi erityisen ylenkatsottavaa? Ei se heikennä asioiden painoarvoa ja niiden punnitsemista.

Voi olla, että vain totalitaarisissa valtioissa äänestyspäätöksiin eivät vaikuta arvovalintoihin nojaavat tunteet. Tunteiden esittäminen kyllä pyritään valjastamaan osaksi totalitarista politiikkaa: maan johto antaa tarkat ohjeet, miten kansan tulee esimerkiksi surra suuren johtajan poismenoa. Näin kävi äskettäin Pohjois-Koreassa.

 

Nyt käydyissä vaaleissa etenkin nuoria on arvosteltu tunteiden esille tuomisesta ja innokkuudesta kertoa kantansa. Nuorilta – sekä Sauli Niinistön että Pekka Haaviston kannattajilta – kerrankin kuuli muitakin vastauksia kuin ”emmä tiijä”.

Ylilyöntejä ja tyylirikkeitä varmasti tapahtui puolin ja toisin. Olisi kuitenkin lyhytnäköistä paheksua niiden vuoksi kaikkia nuoria ja arvostella heidän politiikasta kiinnostumistaan.

Suureen ääneen jatkuvasti surraan sitä, että nuoriso ei olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Nyt kun kiinnostus heräsi, alettiin paheksua liiallista innokkuutta unohtaen, että innokkuus kuuluu nuoruuteen. Väärin innostuttu? Ei kai sentään?

Enää ei voi olettaa, että yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet nuoret liittyisivät automaattisesti puolueiden nuorisojärjestöihin, vaikka puolueorganisaatioissa niin hartaasti toivottaisiinkin.

 

Äänestysaikeensa vaaleissa julki tuoneista saivat osansa toki kaikenikäiset. Vaalisalaisuuden rikkoontumisesta oltiin aivan vakavissaan huolissaan.

Murhe on turha silloin, kun ihmiset vapaassa maassa vapaaehtoisesti kertoivat asiasta itse. Vaalisalaisuuden menettää vain, jos joku paljastaa toisen ihmisen kannan ilman tämän suostumusta.

Näissä vaaleissa tavalliset ihmiset innostuivat osallistumaan epävirallisiin kampanjoihin. Monet kampanjoista syntyivät spontaanisti sosiaalisessa mediassa. Demokratiassa tällaista innokkuutta olisi syytä pitää hyvänä asiana: politiikka kiinnostaa ihmisiä niin paljon, että he ovat valmiita lähtemään mukaan kampanjoihin ja myös tekemään niitä itse.

Ehkä tästä lähtien on vain totuteltava siihen, että tavalliset ihmiset voivat jatkossa tuoda vaaleissa kantansa julki muullakin tavoin kuin vain kirjaamalla valitsemansa numeron hiljaa äänestyskopissa.

Tähän saakkahan oman kannan ilmaiseminen joko suoraan tai verhotummin on ollut oikeastaan vain elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeiden kontolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.