Polvistu pienemmän eteen

Pienen eteen ei polvistuta kuin vaalien alla, joten juhlaviikot ovat vähäksi aikaa ohi.

Vaaleissa passaa vähäväkisenkin koittaa. Muutoin toi isänmaan asia on Leppäsen Preetiä mukaillen vähän niin kuin paremman väen asia.

Vähäväkiset koittivat niin, että uurnat parahtivat. Silti äänen voimaan uskonsa menettäneiden puolue oli yhä suurin, vaikka se ei juuri ketään hätkähdytäkään. Nyt ihaillaan jo kääntyvien takkien turbulenssia, politiikan mahdollisuuksien taidetta, jonka rinnalla Picassokin kalpenee.

Miten nopeasti ryhdikäs vastuunkanto vaihtuukaan kiusantekoon. En ala, kun hävisin. Ja kosto elää. Päiväkodissa lyödään lapiolla päähän ja näytetään kieltä, politiikassa tehdään samaa ilman lapiota, työpaikoilla kiusa kiertää ja keskenään sotivat kansakunnat riekkuvat vuoron perään voittojaan.

KUN Yhdysvaltain presidentti ilmoittaa ääni värähtäen, että Yhdysvallat on tappanut Osama bin Ladenin ja kansa hurraa kaduilla, presidentin sanavalinta ja kansan hillitön riemu saavat nielaisemaan tyhjää. Miten vahvaksi ihminen tunteekaan kostossa itsensä.

Kun suurvallan ylin johto seuraa kuvaruudulta silmä kovana terroristijohtajan tuhoamisoperaatiota, mene siinä kiskomaan pientä ihmistä väkivaltapelin äärestä ja sano, että se ei ole oikein kehittävää. Mene puhumaan hyvyyden voimasta, kun paha saa voittoja ja sivistynyt vastuullinen häviää härskille moukalle sata-nolla, jos ei jaksa odottaa, että taivaassa tasataan.

Miksi katoava kansanperinne on täynnä opetusta, jossa viisaat istuvat varjossa tai viisaampi väistää? Jos niin on, tästähän tulee tollojen tasavalta.

Ellei ole jo tullut.

Eniten huutava saa eniten tilaa. Silti jokunen kansanedustajakin voisi muistaa valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän ohjetta, että jos malttaa kielensä vaientaa, voi hiljaista viisasta muistuttaa.

ÄITIENPÄIVÄNÄ juhlitaan uuden elämän synnyttäjää ja hoivaajaa. Uusi elämä on fyysisesti ihan kokonainen pieni ihminen ja henkisesti melkein pelottavan puhdas taulu. Kuka siihen kirjoittaa ja mitä. Minkä jäljen elämä ja ihmiset siihen jättävät.

Mitä tapahtuu sille pikkuiselle, joka tänään kiikuttaa äidin vuoteeseen omatekoista korttia ja litsahtanutta kakkua ja laulaa sen välttämättömän Missä muruseni on ihan pieleen, mutta niin ylpeä puna poskillaan.

Säilyttääkö hän vilpittömän sydämensä, pärjääkö tallomatta ketään jalkoihinsa, vai onko jonain päivänä hänen pienissä käsissään mustelmia, särkyykö onni tai kokonainen koti. Sattuuko liikaa. Ajetaanko hänet luokasta häirikkönä, vai osuuko hänen tielleen opettaja, joka istuu hänen vierellään eteisen lattialla ja sanoo, että jos tulee kovin paljon muutoksia elämään yhtä aikaa, uutta perhettä ja paikkakuntaa ja koulua, niin semmoinen väsyttää ja sitten ei jaksa. Eikä aina voi jaksaa, eikä tarvitsekaan.

Osuuko pienen ihmisen kohdalle aikuista, joka kuulee sanomattomatkin sanat ja kertoo, että myös pienemmät erät huomioidaan ja isompaakin saa itkettää.

ÄLYN, informaation ja rationaalin ajattelun ylivallassa unohtuu vaiston viisaus. Se, että hiljaisuus puhuu ja silminkin voi kuulla.

Piilossa, liikahtamatta

linnut luoksesi saat.

Kumarra selkäsi syvään,

kun kukkivat apilaat.

Polvistu pienemmän eteen

silmin kuunnellen.

Siinä on kätketty sana

kirkas ja hiljainen.

Helvi Juvosen runossa silmät kuulevat. Se on mahdollista, kun pysähtyy. Silti viesti ei aina ole ollenkaan kirkas. Joskus se on pelkästään hämmentävä, ja sitä pitää pohtia pitkään.

Pari viikkoa sitten mies ilahtui, kun punarinta istahti olohuoneen ikkunaritilälle kertomaan, että kesä tulee. Ilo tarttui, mutta taittui pian suruksi. Muutama päivä sitten mies oli löytänyt linnun ikkunaan lentäneenä ja maahan pudonneena.

Hiljaiselle miehelle tuli hautajaisasiaa metsään. Illalla hän sanoi itseänsä ja Luojaansa levolle laskiessaan, että se oli hyvin kevyt. Se punarinta.

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.