Porvoon valtiopäivät ennen ja nyt

Porvoon valtiopäiviä on juhlittu komeasti. Siihen on ollut täysi syy, sillä tapahtumat 200 vuotta sitten olivat lähtökohta sille historian vaiheelle, jonka tuloksena syntyi Suomen valtio.

Professori Osmo Jussilan mukaan keisarin ja säätyjen tapaamisessa ei ollut kysymys valtiopäivistä vaan maapäivistä. Kiista on kuitenkin toisarvoinen. Oleellista on, että Venäjän keisari Aleksanteri I tuli Porvooseen, otti uskollisuudenvalan säätyjen edustajilta ja ilmoitti pitävänsä valloittamassaan Suomessa voimassa Ruotsin silloiset lait ja hallintojärjestelmän.

Kustaa III:n hallitusmuoto vuodelta 1772 sekä yhdistys ja vakuuskirja vuodelta 1789 olivat keisarin kannalta sopivia Suomelle, koska ne antoivat vallan hallitsijalle. Ja olihan vuoden 1772 hallitusmuodolla käyttöä vielä niinkin myöhään kuin syksyllä 1918, kun Suomelle valittiin kuningas.

Säädyt eivät päättäneet Porvoossa mistään. Säätyjen päätösvalta tuskin juolahti edes kenenkään mieleen. Valta kuului hallitsijalle, joka Porvoossa kohteliaasti kuunteli uusien alamaistensa toiveita.

Komealta kalskahtava "Porvoon valtiopäivät" on kuitenkin sopinut hyvin ainakin tahoille, jotka ovat halunneet korostaa kansanvaltaisen järjestelmän pitkää historiaa ja myöhemmin eduskunnan keskeistä asemaa Suomen valtioelimenä. Ja hyvä niin.

PORVOON valtiopäivät on kouluesimerkki tapahtumasta, jota on tulkittu historian käänteissä aina tarkoituksenmukaisella tavalla.

Keisarin päättäjäispuheen kohdalle Suomen "korottamisesta kansakuntien joukkoon" on annettu suuri merkitys. Itsenäisyystavoitteeseen sopi todistelu, jonka mukaan Aleksanteri I korotti Suomen valtioksi tai ainakin melkein. Toista ääripäätä edustaa tulkinta, jonka mukaan keisari liitti Suomen Venäjän valtioon yhdeksi sen monista kansakunnista.

Niin tai näin. Mutta joka tapauksessa suomalaiset käyttivät Aleksanteri I:n sanoja taitavasti hyväkseen puolustaessaan Suomen autonomiaa. Samantapaisesta asetelmasta oli kysymys kylmän sodan vuosina, kun suomalaiset korostivat mielellään, että V. I. Lenin tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden. Se oli muistutus Neuvostoliiton johtajille, että heidän tuli kunnioittaa Leninin viisasta päätöstä. Eri asia ja Suomen tavoitteiden kannalta toissijaista oli se, miten Lenin kaavaili Suomen valtiollisen aseman kehittyvän. Siitäkin on erilaisia tulkintoja, mutta niille ei ole ollut käyttöä maan ulkopolitiikassa.

VIIME AIKOINA on ilmestynyt useita Porvoon valtiopäiviin liittyviä kirjoja. Erikseen kannattaa mainita professori Matti Klingen Napoleonin varjo. Euroopan ja Suomen murros 1795-1815.

"Ruotsin ja sitten 1900-luvulla (ja 2000-luvulla?) Suomen ja niiden mahdollisten länsiliittolaisten taholta tulevan uhkan torjuminen on ollut Venäjän sotilaallisen ja ulkopoliittisen doktriinin pääkohtia", Klinge kirjoittaa.

Pohditaanko ulkoministeriön johdossa tämän merkitystä nyt, kun "on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä"?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.