Puhu minulle! Hymiö! Huumoria!

Luen yleisönosastolta tekstiviestejä, joissa naapuria kehotetaan vaientamaan haukkuva koiransa ja liian meluisat lapsensa, ja naapurille ilmoitetaan, että ei tarvitse niitä lumia kolata meidän tienpäähän. Niin hauskaa kuin tällaisten viestien lukeminen onkin (tekstiviestipalstan seuraaminen on sama kuin katselisi päivittäistä saippuaoopperaa), ilmiö viestien takana järkyttää.

Suomalaiset, kännykkä- ja internetkansa vailla vertaa, eivät enää osaa mennä soittamaan naapurin ovikelloa ja puhumaan. Me valitsemme mieluummin minkä tahansa välineen, kunhan vain saamme jotakin itsemme ja toisen ihmisen väliin.

Välineet muuttavat kommunikointia. Samanlainen kieli ei sovi tekstiviestiin ja kirjeeseen, emmekä me puhu toisillemme niin kuin kirjoitamme kommentteja Facebookiin. Kun niin moni kommunikoinnin tapa toimii nykyään kirjoittamalla, luulisi, että kirjallinen viestintämme olisi kehittynyt suorastaan ihmiskunnan historian huipulle.

Jostain syystä on käynyt päinvastoin: yhdyssanavirheitä vaaditaan uudeksi, oikeaksi kieliopiksi, välimerkkejä ei käytetä. Luetunymmärtäminenkin on mennyt niin vaikeaksi, että sitä huomaa suututtavansa ihmisiä, jos ei käytä hymiöitä. Huumoria ei enää tunnisteta sanoista ja rivien väleistä, vaan lukuohje pitää merkitä joka lauseeseen kaksoispisteillä ja eri suuntiin kaltevilla viivoilla.

Kaikista menetyksistä surullisin on juuri tämä, huumorin menettäminen. Sarkasmi, ironia ja muut vaikeasti tunnistettavat huumorin lajit menettävät herkullisuutensa, kun ne pitää maustaa hymiöillä. Tunnistamisen ja oivaltamisen iloa ei enää saa kokea, kun kaikki pitää pureskella valmiiksi.

Emmekä me voi palata aikaan ennen tekstiviestejä tai aikaan ennen hymiöitä - me kommunikoimme tästä eteenpäin vain sellaisilla tavoilla, jotka ovat mahdollisia hymiöidenjälkeisessä maailmassa.

Mutta että lähettäisin naapurille viestin sanomalehden yleisönosastolle? Olettaako viestin lähettäjä, että juuri hänen naapurinsa tuntee pistoksen omassatunnossaan, kun lukee lehdestä, että joku koira jossain päin Keski-Suomea haukkuu omistajan ollessa töissä?

Ja miten turhauttavaa täytyykään olla, että vielä kymmenenkään yleisönosastoviestin jälkeen naapuri ei muuta käyttäytymistään! Hänhän ihan selvästi pakottaa koiransa haukkumaan ihan vain ilkeyttään!

Välineellisen kommunikaation maailma on koomisten väärinymmärrysten maailma. Se on myös provosoinnin ja provosoitumisen maailma - kun vastaväittelijää ei tarvitse kohdata kasvoista kasvoihin, on helppo mennä henkilökohtaisuuksiin, oikoa mutkia ja tehdä asioista mustavalkoisia. Vaikka kirjoitamme toisillemme koko ajan, emme ole aidosti yhteydessä kehenkään. Menemme omiin poteroihimme ja huutelemme sieltä.

Ja siksi on ihanaa sulkea tietokone ja puhua jotain, ihan omalla äänellä, ihan oikeisiin korviin. Nähdä kulmakarvojen kohoavan ihan aavistuksen verran ja suupielten kaartuvan hymyyn.

Kirjoittaja on kriitikko ja toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.