Punkasta ylös - niin miksi?

Tekoja, ei sanoja! -huudahdus oli varmaan mielessä, kun poliitikot ryhtyivät puuhaamaan toimeentuloturvan leikkausta niille alle 25-vuotiaille nuorille, jotka kieltäytyvät koulutuksesta. Leikkauksen mahdollistava laki hyväksyttiin keskiviikkona. Merkillisintä oli, että puolesta äänestäneissäkin oli lain epäilijöitä, ja silti ei haluttu perääntyä.

Tuen leikkaaminen kuulostaa aluksi oikealta ratkaisulta: jos et vaivaudu ylös punkastasi, ei sinun pidä toimeentuloturvaakaan saaman. Yksinkertaista ja helppoa. Vai onko?

Asiasta tulee monimutkaisempi heti, jos pysähtyy miettimään keitä tai millaisia koulutuksesta ja työstä innostumattomat alle 25-vuotiaat ovat. Useimmat heistä ovat menettäneet otteensa arkiseen elämään oppimisvaikeuksien, paniikkihäiriön, masennuksen, päihteiden tai perhe-elämän ongelmien vuoksi.

NYT joku sanoo, että juuri heitä pitääkin potkia persuuksille töiden hakuun. No, sopii yrittää.

Se on varmaa, että rahalla - joko tuen eväämisen uhalla tai työstä saadun palkan houkuttamina - he eivät ryntää koulutukseen tai töihin. Muut uhkailu- ja kiristämistavat ovatkin sitten jo laittomia.

Hyvin tai edes kohtalaisesti toimeentulevien on vaikea ymmärtää, miksi rahasanktio ei muka nostaisi syrjäytynyttä nuorta mukaan normaaliin elämänmenoon. Meille raha on itsestään selvä kannustin. Mutta samantien myönnämme, että ei tokikaan ainut. Tässä kohtaa unohdamme, että näin on myös koulutusta ja työtä vieroksuvan nuoren (tai aikuisenkin) kohdalla.

Siksi ajatus, että raha saisi haluttoman nuoren liikkeelle, on naiivi.

Viime kädessä syy punkasta ylös nousemiseen - kuten meillä kaikilla - löytyy muualta. Se löytyy merkitykselliseksi koetusta elämästä, arvostuksesta, mielekkäästä ja itsetuntoa kohottavasta tekemisestä ja joukkoon kuulumisen tunteesta. Jos niitä ei ole, ei ole mitään syytä nousta ylös.

Näitä kannustimia nuorten elämänhallinnan löytämiseksi kannattaisi käyttää hyväksi toisin kuin tehottomiksi osoittautuvia rahasanktioita.

MIKSI sitten merkityksellisyyttä korostavat (eli sisäiset) kannustimet jäävät taloudellisten (eli ulkoisten) kannustimien jalkoihin?

Siksi, että sosiaalipolitiikan perusajatus nojautuu nykyään taloustieteen analyyseihin, toteaa muun muassa professori Juho Saari. Kuvitellaan, että ihminen toimii viivasuoraan ja rationaalisti omaa hyötyään maksimoiden ja siksi hän tarttuu taloudellisiin kannustimiin innosta vinkuen. Taloustieteeseen pohjautuva sosiaalipolitiikan kapea tulo- ja kulutuskeskeinen ihmiskuva jää kuitenkin pahasti vajaaksi.

Sen voi itse kukin testata miettimällä omia kannustimiaan. Helpommin sen voi tehdä kysymällä itseltään, mikä itselle on tärkeää. Työssäkäyvät voivat miettiä, miksi he joka päivä vaivautuvat vääntäytymään työpaikoilleen - eivät taatusti pelkän palkan takia.

Päätöksenteon haasteena on, miten sosiaalipolitiikassa voitaisiin ottaa huomioon elämisen merkityksellisyyttä korostavat kannustimet. Niiden avulla syrjäytynyt nuori hyvinkin saattaisi nousta punkastaan liikkeelle.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.