Puolustusvoimat ja iso muutos

Pääesikunnassa mietitään kuumeisesti Puolustusvoimien suurta uudistusta ja pähkäillään, miten saada poliitikot vakuuttumaan sen tarpeellisuudesta. Nykyinen sodanajan armeija on liian suuri, sen ylläpitoon ei ole varaa; puolustusmateriaali kallistuu, asevelvollisikäluokat pienenevät ja varusmiespalveluksen käyneiden osuus ikäluokasta laskee vääjäämättä. Nyt se on vajaat 80 prosenttia. Lähivuosina myös vanhenee runsaasti kalustoa ja se rassaa eniten maavoimia.

Kun liikekannallepanoarmeijan koko supistuu, on myös rauhanajan kokoonpanoa pienennettävä. Se tarkoittaa henkilöstön ja varuskuntien vähentämistä. Ohenevatkohan myös esikunnat?

PUOLUSTUSVOIMIEN operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Mika Peltonen on listannut uudistukseen neljä kulmakiveä. Ensimmäisenä on valtion työnantajapolitiikka. Peltonen pohtii, olisiko mahdollista suoda Puolustusvoimista pois siirtyville kultaisia tai "ainakin pronssisia" kädenpuristuksia.

Aluepolitiikka ei saisi mennä operatiivisten tavoitteiden ohi. Varuskunta ei ole sodan ajan yksikkö vaan koulutustehdas.

Ympäristöpolitiikasta on tullut rajoittava tekijä, se kutistaa toimintaedellytyksiä jo liikaa.

Neljäs kulmakivi on kaluston kotimaisuusaste. Toiveissa on, ettei aina tarvitsisi ostaa kotimaista vaan valmista tavaraa muualta. Kotimaisten hankintaperusteeksi kelpaa oikeastaan vain huoltovarmuus ja hinta, kenraali painottaa.

Peltosen teesit kannattaa pitää mielessä. Varuskunnat ainakin nousevat silmätikuiksi. Jo ennen vaaleja jotkut julistautuivat varuskuntien lakkauttamisten vastustajiksi ja jokainen maakunta pitää varuskunnastaan kiinni viimeiseen asti. Kokonaismaanpuolustuksen ja alueitsekkyyden vastakkainasettelu on heti käsillä.

Tottakai varuskunta on tärkeä alueellinen työllistäjä ja elinvoiman ylläpitäjä. Mutta entäs jos joudutaan kriisiin?

VOISIKO olla niin, että varuskunnan ylläpitäminen ei jätäkään rahaa tarpeellisen varustuksen ja koulutuksen hankkimiseen ja pahimmillaan se maksetaan verellä? Supistuksista huolimatta on myös rakennettava ajanmukaista puolustuskykyä. Se tarkoittaa entistä kalliimpaa kalustoa, jota saadaan nykyistä vähemmän mutta vaatii tehokasta koulutusta ja kertausharjoituksia, jotta reserviläiset hallitsevat systeemien päivitykset.

Uudistuksen kanssa samaan aikaan osuu kodinturvajoukkojen perustaminen. Siitäkin tullee pulma. Joukkoja perustettaessa pitää miettiä, miten niihin nivotaan nykyiset maakuntajoukot sekä varautumis- ja sotilaallista koulutusta antava maanpuolustuskoulutus. Reservipiireissä velloo keskustelu, jonka hiljaa pysyvä pääesikunta toivoo pysyvän hanskassaan. Turha toive.

Löytyykö kodinturvajoukoista tehtäviä sille yhä laajenevalle reservin osalle, jolle ei enää ole sijoitusta sodan ajan joukoissa? Maakuntajoukot eivät tähän vastanneet, niiden alkuperäisistä määrätavoitteista jouduttiin äkkiä tinkimään. Osalle aktiivireserviä riittävät reserviläisyhdistykset. Joskus tosin tuntuu, että aktiivireservikin pienenee, kun ampumaratamääräysten ja aselain kiristyksillä toimintaa ajetaan yhä ahtaammalle.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen Jämsän aluetoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.