Puuhun laulamaan?

Kevään riemastuttavimpiin lehtijuttuihin kuuluu muuramelaisen Oili Forsmanin, 72, kertomus siitä, mitä tapahtui, kun hän vappuaattona kiipesi kuusen latvaan ja kajautti sieltä kevään kunniaksi Keski-Suomen kotiseutulaulun (Ksml 5.5.). Poliisijuttuhan siitä seurasi. ”Epänormaali” tilanne edellytti virkavaltaa paikalle.

Juttua lukiessa käväisi ensin mielessä italialaisen kirjailijan ja semiootikon Umberto Econ esseekokoelman kiehtova nimi Matka arkipäivän epätodellisuuteen, sitten heti perään suomalaisen runoilijamestarin Aaro Hellaakosken outo runo Hauen laulu:

Kosteasta kodostaan / nous hauki puuhun laulamaan (..) Nous hauki kuusen latvukseen / punaista käpyä purrakseen (..) Niin villin-raskaan / se virren veti / että vaikeni / linnut heti.

Arvoituksellisessa runossa on surrealismia ja realismia, leikkiä ja vakavuutta, kielipelejä ja intertekstuaalisuutta. Laulava hauki taitaa kertoa todellisuuden eri tasoista ja aikasiirtyminä ihmisestä, joka ei ui parvissa.

Puissa säännöllisesti kiipeilevän Forsmanin kommentit ovat pohdittuja: Onko kuntoilu vanhuksilta kielletty? Kuka vanhusten puolesta liikkuisi, elleivät he itse? Miksi kiipeillään keinotekoisilla maksullisilla seinillä, mutta puissa kiipeily on niin omituista, että pitää kutsua poliisit?

Econ esseekokoelman yksi kantava ajatus on, että olemme kalustaneet todellisuutemme väärennöksillä todellisuudesta.

Lyhyet-palstalla kiipeilijämummo sai lukuisia kannustuksia. Niistä yhdessä arveltiin, että nykyään virtuaalitodellisuus on ainoa todellisuus, kun kerran puihin kiipeily ja selvin päin laulaminen on rikos. Tästä on vain lyhyt askel Ecoon – tai ranskalaiseen yhteiskuntatieteilijään Jean Baudrillardiin, jonka mukaan ihmisten väliset suhteetkin ovat esineellistyneet, kun ihmisen arvo ei enää ole humaanisuudessa vaan siinä tavaramaailmassa, jonka hän on ympärilleen kerännyt.

Myös Hellaakoski tiesi, mistä runoili. Hän oli Puulan järviryhmän kehityshistoriasta väitellyt Helsingin yliopiston maantieteen dosentti, joka akateemisella urallaan julkaisi parikymmentä tieteellistä artikkelia ja teosta Suomen järvien kehityksestä.

Hellaakosken tekee tässä yhteydessä ajankohtaiseksi myös haukien hakeutuminen omituisiin paikkoihin tänä kutukeväänä. Kotijärvelläni Summasella hauen kutu tapahtui aikaisin, nopeasti ja huomaamatta. Hauet eivät kuteneet vanhoilla tulvarannoillaan. Toisaalta ”vanhoja paikkoja” ei tänä keväänä ollutkaan, kun vedet ovat matalalla.

Ilmiö on havaittu muuallakin. Maaningalla Ylä-Savossa asuva Voitto Väänänen, 77, ihmetteli, missä hauet oikein kutivat, kun niitä ei löytynyt veneellä eikä jalan. ”En minä eivätkä vielä vanhemmatkaan miehet muista tällaista”, hän päivitteli (Yle 8.5.).

Jyväskylän yliopiston kalabiologian ja -talouden professori Juha Karjalainen arvioi, että aikainen kevät ja jäiden lähtö ja sitten säiden ja vesien uusi kylmentyminen ovat voineet sotkea hauen kutuun valmistautumisen rytmiä.

Keväinen luonto tuntuu olevan täynnä yllätyksiä. Ehkä kalareissuilla kannattaisi vilkuilla myös kuusten latvoihin?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.