Räjähteet ongelma kokonaiselle valtiollekin

Ihmisen painoa ilmoitettaessa hänen oletetaan olevan alasti. Hisseissäkin on kyllä tietyt enimmäispainorajoitukset, mutta missään ei lue, onko ihmisten ajateltu seisovan hississä kelteisillään vai talvipalttoo päällä ruokakassit käsissään.

Monista elintarvikkeista poistettiin 1980-luvulla kaikki mahdollinen rasva, ja niitä alettiin kutsua kevyttuotteiksi. Samalla niihin lisättiin runsaasti erilaisia makeutusaineita, jotka lopulta varastoituvat ihmisen elimistössä rasvaksi. Tämän seurauksena esimerkiksi 60 prosenttia amerikkalaisista on käytännössä yksi iso metabolinen oireyhtymä, joka väittää syövänsä kevyesti.

Palovaroittimen kunnon tarkistaminen on mitä mainiointa liikuntaa. Laite kun ilmoittaa täsmälleen samalla äänellä liiasta savusta kuin siitä, että patterit ovat lopussa. Samalla logiikalla patterikäyttöinen radio soittaisi virran huvetessa ainoastaan yleistä hälytysmerkkiä.

Kittilässä vuodenvaihdetta juhlittiin niin raisusti, että paikkakunnan kaikki putkat olivat täynnä. Politiikan näkökulmasta näky on ollut mielenkiintoinen, sillä harvoin näkee yhtä aikaa niin useaa poliisia vastustavaa humalaista, joita poliisit kannattavat.

Vuoden alkuun kuuluu myös perinteinen julkinen keskustelu siitä, tulisiko ilotulitteet kieltää yksityishenkilöiltä niiden holtittoman poksauttelun takia. Viimeksi Israel on todistanut käytännössä, että räjähteiden vastuullinen käyttö ei ole helppoa, vaikka kyseessä olisi yksityishenkilön sijaan valtion kaltainen isompi taho.

Ilotulitteet säikyttivät Suomessa karkuteille satoja koiria. Karkulaisia kehotetaan houkuttelemaan takaisin hajujäljillä, joita voi asiantuntijoiden mukaan tehdä esimerkiksi vetämällä maata pitkin sukkahousuja, joissa on sisällä tonnikalaa. Samaan kastiin kuuluu myös vanha niksi siitä, että alokas saa pikaisen vapautuksen armeijasta, jos hän vetää kasarmilla perässään naruun sidottua appelsiinia ja juttelee sille.

Vanhemmat tapasivat kertoa ennen lapsille huikeita tarinoita 30 kilometrin koulumatkoista, joiden aikana joutui painimaan pimeässä metsässä vihaisia karhuja vastaan, ja perillä opettaja antoi läksyjen lisäksi piiskaa. Nykyään vaajakoskelaiset koulukkaat voivat todeta iloisina vanhemmilleen, että heitä kohtasi suunnaton onni, koska he pääsivät tuliteriin parakkeihin opiskelemaan. Mikäli oikein hyvin käy, YK:n suomalainen rakennuspataljoona saapuu Vaajakoskelle ja rakentaa oppilaille sekä opettajille aivan oikeat koulutilat. Sen jälkeen kenenkään on turha valittaa, ettei kehitysapurahoista muka ole mitään hyötyä.

Parakeista puheen ollen, presidentti Barack Obama perheineen muuttaa piakkoin Valkoiseen taloon. Jokaisen presidentin puoliso on perinteisesti saanut sisustaa talon mieleisekseen. Poikkeuksen teki ainoastaan Hillary Clintonin presidenttipuoliso, joka muutti työhuoneensa makuuhuoneeksi. Tosin tiesipähän USA:n kansa ainakin sen, että presidentti painoi virkatehtäviä suorittaessaan juuri sen verran kuin mitä lehdessä kerrottiin.

Kirjoittaja on toimittaja, politiikan tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.