Räkäisiä nauruja kaikille poliitikoille

Johan tätä on odotettu. Animoitu poliittinen satiirisarja Itse valtiaat päättyy viimeinkin. Ensijakso nähtiin 14.5.2001, ja päätös esitetään 5.1.2008. Viimeiset kolme vuotta Itse valtiaat on maannut koomassa. Hyvä, että joku uskalsi vetää letkut irti laitteista.

Ei puhuta vainajasta pahaa, vaan nostetaan katse kohti tulevaisuutta. Mitä Itse valtiaiden jälkeen? Vaikka ohjelmien poliittinen satiiri olikin kovin kevyttä, oli se kuitenkin jonkin sortin poliittista satiiria. Vapaa länsimaa tarvitsee sellaista. Maassa, jossa kansalaiset eivät voi nauraa vallanpitäjilleen, vallanpitäjät nauravat kansalle.

Ehdotan, että unohdetaan animaatio ja siirrytään takaisin eläviin ihmisiin ja studiolavasteisiin. Näin säästyy rahaa. Säästöt kannattaa siirtää suoraan käsikirjoitustyöhön, sillä juuri siitä poliittisen satiirin onnistuminen on kiinni.

Suljetaan työryhmä huoneeseen yhdessä telkkarin kanssa ja näytetään heille pari vuorokautta putkeen amerikkalaisia satiirisarjoja The Daily Show ja The Colbert Report. Seuraavaksi työryhmälle annetaan käsky tehdä nähdystä suomalainen versio. Comedy Central -kanavan The Daily Show ja The Colbert Report purevat kuin vesikauhuinen rakkikoira. Mutta ne eivät pelkästään räyhää. Huumori on erittäin älykästä ja se iskee juuri oikeisiin kohteisiin.

Esimerkkisarjoissa ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi toteuttaa Suomessakin. Tarvitaan vain rohkeata asennetta ja tarpeeksi hyviä käsikirjoittajia. Tässä maassa pelätään aivan liikaa toisten loukkaamista. Uusi satiiriohjelma saisi vapaat kädet loukata ketä huvittaa ja miten huvittaa. Kunhan kyse on vain vallanpitäjistä ja pilkalle löytyy perusteita.

Itse valtiaisiin päätyminen on ollut vallanpitäjille kohteliaisuus, eräänlainen äärimmäinen poliittinen statussymboli. Uusi sarja pyrkisi siihen, että kun päättäjä näkee kuvaruudusta itsensä, hän jähmettyy ja pohtii: "Voi hitto! Mitähän kamalaa ne nyt ovat meikäläisestä keksineet?"

Amerikkalaisella poliittisella satiirilla on etunaan se, että maa on jakautunut tiukasti liberaaleihin ja konservatiiveihin. Tuosta tilanteesta irtoaa helpommin huumoria kuin konsensus-Suomesta. Mutta meidän on silti pakko yrittää. Poliittinen huumorintajuttomuus kuuluu diktatuureihin.