Rökälevoitoista ja nopeudesta

Tämän kolumnin ilmestyessä tiedetään, että joutuiko Tanska samanlaiseen myllytykseen Leijonien käsittelyssä kuin Etelä-Korea, Latvia ja Norja. Tätä kirjoittaessa en sitä vielä tiedä, mutta arvaan, että peli on ratkennut hyvissä ajoin ja suhteellisen selvänumeroisesti, vaikkei ihan 7–0-tasoisesti.

Suomi ei ole näiden kisojen ainoa sarjarökittäjä.

Venäjän voittotulokset kolmesta ensimmäisestä ottelusta olivat 7–0, 7–0 ja 6–0. Kanada pieksi Etelä-Korean 10–0. USA ei ole avauspäivän Kanada-ottelunsa jälkeen päästänyt maaliakaan. Ja niin edelleen.

Jääkiekon maantieteellinen levittäytyminen kuuluu lempiaiheisiini, kuten lukijat ovat saattaneet aiemmista kolumneistani huomata. Haluan lajin kasvavan. Se rikastaa lajia, lajikulttuuria ja jonkin verran itse peliäkin. En oikeastaan ymmärrä, miksi kukaan oikea lätkän ystävä toivoisi muuta.

Tällainen toistuvien turpasaunojen turnaus huolestuttaa. En tulkitse ilmiötä niin, että heikot maat olisivat heikentyneet. Jotkut ovat, jotkut eivät. Tänä vuonna Etelä-Korea on huonompi kuin kisojen huonoimmat joukkueet yleensä ovat. Valko-Venäjä on taantunut parhaista päivistään paljon ja Slovakia vielä enemmän. Sveitsi ja Saksa junnaavat paikallaan.

Toisaalta Tanskalla on paperilla parempi joukkue kuin koskaan, eikä se ole ennenkään huono ollut. Sillä on myös kotiyleisön tuki, mutta Kanadalta tulee köniin kuudella maalilla.

Kysymys on vauhdista. Suomi ei saanut tähän turnaukseen parhaan A-luokan pelaajanippua. Kuitenkin se näyttää siltä. Peli hivelee silmiä ja tulokset mieltä.

Leijonat pelaa modernia huippulätkää. Jos Suomen entinen huippusukupolvi tuotaisiin aikakoneella tähän päivään pelaamaan samalla tavalla, se ei onnistuisi yhtä hyvin, koska heitä ei ollut kasvatettu samanlaiseen pelinopeuteen kuin nyt esiinmarssiaan tekevä uusi sukupolvi.

Pelinopeus ei ole sama asia kuin luistelunopeus. Jos katsoo Suomen pelaajalistaa ja erottelee sieltä nopeimmat luistelijat, ei ole montaa sellaista miestä, joita voisi pitää kansainvälisellä tasolla varsinaisina pikakiitureina.

Silti Suomen peli näyttää siltä, että se luistelisi heikoimmilta vastustajiltaan jalat alta. Niin kuin se tekeekin. Se ei ole kiinni vain ompelukoneen vauhdilla tikkaavista sprinttereistä, vaan yleisestä luistelutaidosta ja viisikoiden kyvystä liikuttaa kiekkoa yhdessä.

USA:lle nopeat luistelijat ovat olleet joukkueen vahva tunnuspiirre jo vuosia. Silti se ei menesty arvokisoissa. Sillä ei ole parhaita pelaajia, mutta vielä merkittävämpää on, ettei sen valtava jalkanopeus ole palvellut joukkueen yhteisiä tavoitteita kuten kuuluisi.

Kanadalla kokonaisuus on hallussa. Siksi se on tänäkin vuonna suurin mestarisuosikki.

Jos Kanadan takavuosien röyhkeydestä ja fyysisyydestä onkin hävinnyt yksi napsu, nopeutta on tullut ainakin pari napsua lisää.

Suomi on kehityksessä vuosia terävintä huippua jäljessä. Tämänvuotisesta leijonaryhmästä näkee, että ero kapenee.

Niin mahtavasti kuin Suomi onkin turnauksen aloittanut, Kanada, Ruotsi ja Venäjä saattavat olla vielä tällä kertaa kovempia.

Leijonien esittämä paraatimarssi kuitenkin osoittaa, ettei Suomi tarvitse jatkossakaan kaikkia parhaita pelaajiaan, jotta se pystyisi pelaamaan yhtä hienoa lätkää kuin huiput. Suomen jääkiekon keihäänkärki on päivittynyt 2010-luvun modernin taito- ja vauhtilätkän mukaiseksi.

Oli jo aikakin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .