Radiouusinnat, Bondejakin nopeammat

Tv-uusinnat kärventävät katsojien mieltä, mutta radiossa ohjelmien uusiminen vasta pikajuoksua onkin. Radio-ohjelmia uusitaan jopa nopeammin kuin James Bondeja telkkarissa, ja se on kyllä vauhtia se.

Otetaan pari esimerkkiä viikonlopusta.

Jos radio ei osu auki ja Yle 1:lle lauantaina kello 12.10, vaikka kansainvälinen politiikka kiinnostaa, niin ei mitään hätää. Maailmanpolitiikan arkipäivää uusitaan Radio Suomessa jo kello 14.02.

Sunnuntaina ei tarvitse käännellä edes kanavaa, sillä Kansan Radio, tuo koko kansan vihan ja rakkauden mielipidepalsta, tulee 12.08. Uudestaan tosikot ja veitikat ovat äänessä jo 21.17.

Samanlaisia esimerkkejä radio on pullollaan – enkä nyt puhu uutisista ja uutisten kertauksista enkä soittolistoista.

Onhan tässä tietysti kosolti järkeäkin: olisi hullua tehdä kallis ohjelma, vieläpä verorahoilla, ja sitten antaa ihmisille yksi ainoa mahdollisuus kuulla se.

Siitä huolimatta sitä tuntee itsensä petetyksi, kun sattuu kääntämään kanavaa Ykköseltä Radio Suomelle juuri sen vajaan kahden tunnin aikana, jona on lopettanut Bulgarian poliittisen ja taloudellisen tilanteen pohdiskelun vain aloittaakseen koko homman alusta.

Ei sen puoleen, ei kaikki jää mieleen yhdellä kuuntelulla – ja ainahan kanavaa voi vaihtaa. Mutta silti, edes aamu–ilta-rytmi olisi jotenkin ymmärrettävämpi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.