Rajansa sitä on nostalgianjanollakin

Antenni

Sitä tietää viimeistään silloin elävänsä kesäaikaa kun televisiosta tulee Alien-elokuvien kimara.

Tästä on yleensä vain kivenheiton matka Bond-filmeihin ja jos oikein perinteiseen kaavaan jatketaan, niin kohta tulevat myös Indiana Jonesit.

Kun ohjelmatiedoissa sitten lukee Die Hard voi uikkarit jo laittaa kaappiin ja heittää vanhentuneet aurinkorasvat roskiin.

On tullut syksy.

Olen sukeltanut itse tänä kesänä järviveden ohella nostalgialampeen HB Nordicilla. Jännitin lukioikäisenä Twin Peaks -sarjan parissa ja koska siippani ei sarjaa ole nähnyt, päätimme ottaa sen kesäkatseluun.

Kuten Agentti Cooper sanoo, ”minulla on paljon ajatuksia siitä mihin tämä meidät johtaa ja vahva tunne siitä, että se tulee olemaan sekä upea että omituinen paikka.”

Muistin, että sarjassa on hieno tunnelma ja ensimmäinen kausi on rautaisen kova. Tämä piti paikkansa.

Valitettavasti sekin päti, että toinen kausi on silkkaa sekavaa sotkua ja loputonta kaaosta. Jälkituotannon suhteen pidän vielä peukkuja.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Twin Peaksiähän ei kutsuttu 90-luvulla tietenkään Twin Peaksiksi. Sarja oli Twinnari siinä missä Guns ’n’ Roses -yhtye oli Gunnarit ja Spice Girlsit Spaissarit, Kauniit ja rohkeat Kaunarit ja Salatut elämät Salkkarit. Sanottakoon, että nostalgiakaipuuni tuskin syvenee sellaisiin mittasuhteisiin, että katsoisin nämä sarjat uusiksi. Mutta ehkä sitä voisi sarjojen ensimmäiset jaksot joskus vilkaista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .