Rakas päiväkirja, kirjoitan nyt blogia

Päiväkirjat ovat epämuodikkaita. Ei ole yhtään trendikästä pitää Tiimarin ruusukantista, lukollista, tuoksuvaa, pientä päiväkirjaa yöpöydän laatikossa. Rakas päiväkirja on ihan out. Moniko enää purkaa päivän ahdistavia tapahtumia parfyymin tuoksuisille sivuille: Rakas päiväkirja, tänään otti ihan kamalasti pannuun. Ja päiväkirja...tässä se tulee...kukaan ei rakasta minua!

Viime viikolla muistelimme kaveriporukassa aikoja, jolloin päiväkirjaa pidettiin tyynyn alla valmiina illan herkille vuodatuksille. Ennen nukkumaan menoa avattiin pikkuinen, hammastikulla murrettava lukko (salaisuudet olivat tosi turvassa) ja purettiin sydäntä kyynel silmäkulmassa kimmeltäen. Rintaa pisti, sivut täyttyivät ja olo helpottui.

Nauroimme vielä makeasti keskustelun lomassa sille, kuinka tuskaisia tekstimme olivat olleet.

Tällöin minut yllätti miespuolisen keskustelijan kysymys: "Ettekö te kirjoittaessanne miettineet, että kunpa joku joskus lukisi tekstini, kuulisi avunhuutoni?"

Mehän moisesta vallan tyrmistyimme: "No eihän nyt herran jumala, siksihän ne tuoksusivut on teljetty lukolla!" Kun herkällä hetkellä valuttaa kärsimyksensä paperille, ei todellakaan toivo yhdenkään silmäparin tuijottavan karmaisevaa itsesäälissä pyöriskelyä jälkeenpäin. Moisen miettiminen ihan nostaa ihon kananlihalle.

Kukaan ei kuitenkaan kuule näitä ajatuksiasi, sillä päiväkirjan syvin olemus on se, että se on salainen.

Yksityisyys on hyvin paljon poissa muodista. Päiväkirjat ovat nyt blogeja. Tuoksut, ruusut, rakas päiväkirja -aloitukset, kaikki nuo muistot ovat historiaa. Nyt on rakas, muodikas, kaikille avoin blogi, joka tuoksuu lähinnä nettiriippuvuudelta. Blogissa voit vuodattaa päivän tapahtumia ja saada heti vastakaikua. Jakaa tuskansa ja ajatuksensa kaikille!

Päiväkirjan lukon takana olit säälittävä, ajatuksiasi ja tunteitasi vapaasti käsittelevä maan matonen. Blogissa voit olla harkitun hyvä tyyppi.

Vuodatus on eri tasoista, sillä se tulee harkitusti hyvän tyypin suusta. Kaikki tahtovat lukea hyvän tyypin vuodatuksia ja tukea hyvää tyyppiä. Asiat tulee pitkän harkinnan tuloksena sanottua äärimmäisen järkevästi. Päiväkirjaa kirjoittava itsesääliotus on ainoastaan nolo.

Ja sitä paitsi kaikki muutkin pitävät blogia, naapurista pääministeriin. Eli unohda jo se päiväkirja.

Itse tunsin - tai sanotaan että tiesin - kerran tytön, joka piti säännöllisesti blogia. Tyttö vaikutti ulospäin ujolta ja hiljaiselta. Blogissaan hän oli kuitenkin maailman mielenkiintoisin ja jännittävin persoona. Hänellä oli rohkeutta, varmuutta ja sosiaalisia valmiuksia vaikka muille jakaa.

Hänen kohdallaan mietti kahta vaihtoehtoa. Oliko tyttö oikeasti se, millaisen kuvan blogi välitti vai ujo tyttö, joka kirjoittamalla tahtoi vaikuttaa aavistuksen varmemmalta ihmiseltä? Se ei ole väärin, en tarkoita sitä. Kuitenkin tuntuu, että ihmisen perusluonteen pelot ja möröt heitetään päiväkirjan hylkäämisen myötä matkoihinsa.

Tässä päivässä ollaan itsevarmoja, ja käsitellään tunteita järkevästi. On erittäin sopimatonta myöntää oma heikkoutensa edes itselleen. Tehdään itsetutkiskelu julkiseksi ja tehdään itsestä enemmän.

Blogissa ajatuksiaan pystyy purkamaan ja niille saa tukea. Mutta rehellisesti, kuka niiden ajatusten takana seisoo? Sinä, vai yhteiskunnallisesti pätevän kuuloinen, hiotun kirjoitusasun kahlitsema blogisinä?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.