Rakentaen ja purkaen

Viikko sitten sain sähköpostin.

Älä itke, Kulmala. Koita nyt sinäkin vanhoilla päivilläsi ymmärtää, että huippu-urheilu on vain, pelkästään ja ainoastaan puhdasta bisnestä.

Vastasin, etten ole enää kymmeneen vuoteen muuta väittänytkään.

Itse asiassa tajuan asian päivä päivältä paremmin. Heippa hei, idealismi. Voihan paksusti, materialismi.

Näinhän se menee. Saanhan silti rimpuilla. Vaikka tietäisinkin jo hävinneeni.

Katselen pöydän takana kiemurtelevaa kolmikkoa. Toimitusjohtaja Jukka Seppänen ja jääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo ovat hämmentyneitä, valmentaja Risto Dufva vain vaisu ja hiljainen.

Puheet ovat kelvollisia, jopa kauniita - mutta eivät vakuuttavia tai kattavia.

Jää liian paljon kysymyksiä. Jää liian paljon kysyjiä, jotka eivät koskaan saa vastauksia. Mitä pitäisi sanoa niille tuhansille faneille ja sadoille kausikorttilaisille, joihin JYP syksyllä vetosi ja jotka vetoomukseen vastasivat? He innostuivat, he suorastaan hullaantuivat siitä urheilullisesta ilmeestä, joka oli yhtäkkiä ladattu heidän suosikkiseuraansa. He täyttivät hallin.

Ja nyt. Kun JYP on lentänyt koko syksyn, ollut urheilullisista urheilullisin, upea jääkiekkojoukkue, yhtäkkiä tysonin nyrkki suoraan nenään: Wallinheimo, symboli, veijari ja loistovahti, Venäjälle. Eikä ketään tilalle, ei veräjänvartijaa, ei puolustajaa, ei tuppuraista, ei mitään.

Eikö meidän pitänyt olla hieno jääkiekkoyhteisö myös keväällä? Eikö meidän pitänyt taistella kynsin hampain mitaleista?

JYP-johdon keskiviikkona välittämän signaalin perusteella ei. Ei ainakaan kynsin hampain.

Logiikkaa on vaikea ymmärtää.

Miksi JYP syyskuussa palkkaa Jarkko Immosen 300 000 euron vuosipalkalla ja joulukuussa kauppaa Sinuhe Wallinheimon vähintäänkin samalla summalla Moskovaan?

Siis ensin rakennetaan ja sitten puretaan.

Mitä tällä kaikella on haettu? Mikä on se peli, jota taustalla pelataan kuin monopolia? Loppuivatko rahat? Upposivatko ne yritysaitioihin? Riittivätkö aitiot? Oliko halliremontti tämän kauden päätavoite? Nähtiinkö kauden riemukkain JYP-tuuletus maanantai-iltana kaupunginvaltuuston istuntosalissa?

Tietenkin tiedän. Tiedän sen, että suomalainen jääkiekkoseura ei ole rahatakomo, ei Real Madrid tai Manchester United. Oy Lätkä Ab:n omistaminen pitää sisällään paljon enemmän hulluutta kuin järkeä. Tiedän senkin, että ilman Jukka Seppästä ei Jyväskylässä liigakiekkoa pelattaisi.

Mutta väitän silti, että tilassa, johon suomalainen liigakiekkoilu on itsensä ajanut, on vakavan sairauden oireita. Jos ainoa mahdollisuus pysyä hengissä ja elinvoimaisena, on toimia kuten JYP nyt toimi, olemme kaukana, todella kaukana.

Siis urheilusta, siitä joskus niin kiehtovaa ilmiötä, jonka olemassa oloa itse kukin alkaa jo epäillä.

Mutta tietysti. Pitää suhteuttaa. Kysymys on vain jääkiekosta, elämän pienestä vivahteesta. JYP:n seuraava tiedote voi olla paljon eilistä rankempi.

Nyt Sinuhe lähtee, JYP pelaa, Tuokkola torjuu, me katsomme. Hui, hai. Joulu menee, kevät tulee, elämän iso ja oikea kuva on jossain muualla kuin kaukalossa.

Silti en voi mitään. Tarvitsen sulatteluaikaa.

Kun alkukauden aikana pölähdin Hippoksen halliin innosta puhkuen, urheilun takia, saattaa olla, että jatkossa ilmestyn paikalle enemmänkin työni puolesta.