Rakkauskirje Nokialle

Rakas Nokia! Olet antanut meille suomalaisille paljon. Olet antanut työtä, itseluottamusta, tunnettuutta maailmalla, muutaman kelvollisen puhelimen ja erinomaisen kuuluvuuden matkapuhelinverkkoihin. Olet nyt myymässä matkapuhelimesi ulkomaiselle kosijalle. Amerikan-poika tuli yksityiskoneella taalat taskussaan hakemassa haluamansa. Oliko toimitusjohtaja Stephen Elop juuri sellainen Troijan hepo, jollaisena salaliittoteorioiden kutojat hänet mielellään näkivät?

Olet palaamassa juurillesi, sillä noususi maailman maineeseen alkoi 1990-luvulla langattomien matkapuhelinverkkojen rakentamisesta. Kapulat tulivat väkevämmin mukaan vuosituhannen vaihteen alla, kun ne tuotiin jokaisen ulottuville.

Hallituksesi puheenjohtaja Risto Siilasmaa puhui tiedotustilaisuudessa tunteista. Niitä ympärilläsi riittää. Liike-elämäkään ei ole pelkkää kylmää insinööritiedettä. Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen muisto matkapuhelimistasi ja jokaisella tuntuu olevan sinusta mielipide. Moni on nokialaiseen ensimmäiset langattomat sanansa sanonut. Opetit vaitonaiset suomalaiset puhumaan.

Minä sain ensimmäisen nokialaiseni vuonna 1994, kun siirryin juppihommiin pankkiiriliike Arctosiin osakemeklariksi. Nokian nousu heijastui myös rahoitusmaailmaan työpaikkojen lisäyksenä. Puhelimen mallia en muista, mutta hienolta työsuhdepuhelin tuntui. Olen kuljettanut monta Nokiaa todistamassa elämäni kulkua. On ollut banaania ja kommunikaattoria. Aiemmin ostin aina lapsilleni Sinun tuotteesi. Muita merkkejä ei ollut.

Uskollisuuteni ei horjunut edes silloin, kun muutama vuosi sitten Shanghaissa kiinalaiset avoimesti naureskelivat kömpelölle laatikolleni. Heillä oli pienet ja sirot amerikkalaisen hedelmäyhtiön laatat, joita he hivelivät autuas ilme kasvoillaan.

Suhteeni Sinuun katkesi kaksi vuotta sitten. Omenan se kesti, mutta sitten Samsung esitteli kehutun Galaxy II-mallinsa. Se on käytössäni edelleen. Olen pahoillani Nokia, syrjähyppyni on ollut pysyvää sorttia.

Paluuta ei taida olla. En usko, että pystyt minua enää viettelemään. Tunneside ja historia katkesivat viimeistään tähän yrityskauppaan. Valitettavasti sadat miljoonat puhelimenkäyttäjät maailmalla saattavat ajatella samoin. Lapsillanikin on korealaiset.

Vaikka puhelimesi ovat olleet pettymys, olet yhtiönä ollut maailman paras. Pienestä Suomesta on lähdetty ja maailma valloitettu. Verissä päin on taisteltu, mutta periksi et ole antanut, ellei tätä puhelinten myyntiä sellaiseksi lasketa.

Osakkeesi nousu ja lasku ovat tuoneet ja vieneet rahaa. Salaa myhäilin, kun tiistaina hedge-rahastot saivat laskea valtavia tappioita lyhyeksi myyntiensä vuoksi osakekurssisi rajun nousun takia.

Suomen Sinulta saamat verotulot ovat viime vuosina vähentyneet, mutta valtavan määrän euroja olet vuosien saatossa maksanut. Huippuvuosi oli 2007, jolloin maksoit Suomeen veroa 1,3 miljardia euroa. Olet kylvänyt vaurautta ympärillesi erityisesti Espoossa, Salossa, Tampereella ja Oulussa. Moni omakotitalo olisi jäänyt rakentamatta ja auto ostamatta, jos et olisi palkanmaksajana kunnostautunut.

Suljitko ovet ja ikkunat muilta kosijoilta? Haluaisiko kiinalainen Lenovo maksaa luureistasi jenkkejä enemmän? Entä onko Samsung kiinnostunut Sinusta nyt, kun matkapuhelimet ovat menneet?

Jos Amerikan kosijaan on yhtään luottamista, voi asemasi Suomessa vahvistua ja työpaikat lisääntyä. Heillä on muskelia, jos tahtoa riittää. Sinä olet nyt yhtiönä terveempi, sillä myit ongelmasi jenkeille. Jäljelle jäi hyvää ja kannattavaa liiketoimintaa. Olen iloinen, että pääsit pois teho-osastolta. Se on minusta ihanaa, sillä Suomi ilman Nokiaa olisi kuin poutapäivä ilman kedolla astelevaa neitokaista.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.