Rakkausvajetta ja ratsioita

Jos pesi hallituspuolueelta fantastista pääsiäislahjaideaa kotitalousvähennyksen käyttöön, oppositio pani vappuna paremmaksi. Aatonaaton kirjallisessa kysymyksessään kansanedustaja Tommy Tabermann, sd, kysyy, kuinka hallitus aikoo poistaa kansallisen rakkausvajeen.

Siihen iltakouluun minäkin haluaisin, kun pääministeri käynnistää keskustelun keinoista.

Sitä ennen valtioneuvoston kansliassa keskusteltaneen, kenen ministerin rooteliin tähän kysymykseen vastaaminen kuuluu. Valistunut arvaukseni on, että arpa lankeaa peruspalveluministerille. Yleensähän näihin kysymyksiin virkamiehet vääntävät vähintään pohjat perusteluineen, mutta rohkenen uskoa, että tähän Paula Risikko vastaa ihan itse, ja sitä vastausta minä odotan.

Vielä, jos sen saisi pohojalaasittain, notta oikeen.

ONHAN TÄÄLLÄ rakkausvajetta, ja rakkaus on maailman suurin voima. Mutta runoilijan pitäisi uskoa enemmän elämykseen kuin pakkoon. Jos runoilijat, kymmenen käskyä ja vuorisaarnan etiikka eivät saa meitä rakastamaan toisiamme, miten hallitus sen tekisi. Pakottamalla, vai? Kehittelemällä rakkausratsioita ja sanktioita.

Jos kansanedustajat antoivat vaalirahalaille piutpaut, kun siihen ei liittynyt rangaistusta, niin luulenpa, että jos hallitukselta käy käsky rakastaa, niin täällä selvin päin ja päissään ollaan ihan vaan hattuunnuksissaan rakastamatta.

Mutta jos rakastaminen kiellettäisiin, pakko saattaisi toimia. Piruuttammekin rakastaisimme julki ja salaa. Ja samalla kaikki osattomat tulisivat osallisiksi.

ULKOPUOLISUUDEN ja yksinäisyyden tunne, masennus ja kiusatuksi tulemisen kokemus ovat kansantautejamme. Tabermann on oikeassa siinä, että ne paitsi vievät elämäniloa myös tulevat kalliiksi sairasteluina, varhaisina eläköitymisinä ja syrjäytymisinä kaikkine sivuvaikutuksineen.

Mutta kun edustaja kirjoittaa, että kansakunnan hyvinvoinnin ja toimivuuden ainoa toimiva mittari on se, kuinka paljon rakkautta ihmisten välisissä suhteissa sekä yksilötasolla että kollektiivisesti on, niin miten sitä mittaria luetaan. Mikä on viisari ja missä se värähtää?

"Rakkaus on ihmis- ja perusoikeus siinä missä sananvapaus ja oikeus työhön ja toimeentuloon", kysyjä toteaa ja tiedustelee, onko hallituksella strategiaa rakkausvajeen poistamiseksi, ja millä keinoin se aikoo tukea jokapäiväisen arkisen rakkauden lisääntymistä.

RAKKAUSLOMA ei ole ratkaisu. Eikä lyhennetty työaika. Elämä ei taivu suunnitteluun, eikä rakkautta voi pakottaa. Entä, jos rakkausloma osuu huonoihin päiviin tai lisä vapaa-aika käytetään mun omiin juttuihin, koska enhän mä voi niinku rakastaa, jos mä en oo onnellinen.

Rakkaus on lahja, jonka antamiseen ja saamiseen ei voi käskeä. Mutta jos sallin rakkauden koskettaa ja lämpenen auki sen tulla, se jatkaa matkaa minusta sinuun, löytää aikansa ja vahvistuu voimassaan. Ihan ilman hallitusta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen erikoistoimittaja ja kirjailija

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.