Rantabulevardien loistosta torikatujen kuhinaan

Muutin tuossa muutama viikko sitten. Muutto oli pieni, mutta muutos huomattava. Nykyisessä asunnossani on enemmän tilaa, toimiva keittiö, pesukone, siisti pesuhuone ja netti käytettävissä. Ja entäs vuokra? Se puolittui.

Miten tämä voi olla mahdollista?

Muutin "vauraiden" etelä-Riosta "tavallisten työläisten" pohjois-Rioon. Vuorokauden ympäri jatkuva liikenteenjylinä vaihtui alkuiltaiseen kulmakuppilan pulinaan, rantabulevardit lähistön eloisiin torikatuihin. Ruoan hinta puolittui ja elämänlaatu nelinkertaistui.

Totuuden nimessä täytyy tosin mainita yksi uusi ilmiö. Naapurustossa toimii pieni karismaattinen(?) seurakunta, jonka esilaulajasta on tullut tuorein kärsivällisyydenopettajani. Toisinaan aamupalalla tai päivällispöydässä toivon, että Herra ja/tai Rouva antaisivat sedälle lauluäänen. Tai ainakin suuntaisivat kaiuttimet sisäänpäin. Nyt ne tykittävät sanomaansa kadulle ja naapurustoon.

Muutto sinänsä oli melkoisen kivuton. Vaatteita kuljetin repulla hiukan kerrallaan jo edeltävinä viikkoina. Muuttoiltana sain matkalaukuille autokyydin suomalaiselta kollegalta. Tuntui tosi hyvältä saada tekstari "tottahan nyt naapuria aina autetaan".

Muutamat Riossa asuvat suomalaiset tuntuvat muutenkin tosi mukavilta ja auttavaisilta. Kohtalontoveruus varmaan lähentää.

Muutosta vielä. Saimme kaikki tavarat mahtumaan helposti henkilöautoon. Mieleeni muistui vielä tavaroiden muutto Suomessa, kun sai kaksi kertaa viedä pakettiautolla kamaa säilytykseen. Mihin sitä kaikkea oikein tarvitseekaan?

Lähdimme siis ladatulla muuttoautolla seikkailemaan kohti pohjois-Rioa. Löysimme "vahingossa" oikealle isolle ohikulkuväylälle ja sitten kännykän avulla saimme ohjeet oikeiden liittymien valitsemiselle. Toki kuvioon kuului muutamat ohiajot ja ihmettelyt.

Perille tultua uusi kämppikseni kertoi, että jännitti meidän puolestamme. Olisimme näet saattaneet vahingossa joutua slummeihin johtavalle tielle ja ilta-aikaan se olisi ollut kenties virheliike. Noh, toisaalta kyllä sitä kenties tulisi toimeen vähemmälläkin tavaralla, ehkä jopa ilman autoa...

Uudessa asunnossa on hienoa muun muassa se, että aamuaurinko herättää lempeästi ja herätyskelloa tarvitsee yleensä vain jos menee kello puoli kahdeksan uimatunnille. Läpitalonhuoneisto on helppo tuulettaa ja olohuoneen vuodesohvalla voivat kaveritkin majoittua vaivattomasti.

Ja entäs sitten pastori paatoksellisen äänenavauksensa kanssa? Kummasti sitä ihminen oppii sopeutumaan.

Vanhan sanonnan mukaan: "antaa huutaa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu."

Tästäkin huolimatta, kyllä minä yleensä ikkunat laitan kiinni...

Kirjoittaja on Brasiliassa asuva Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.