Rapaa lasissa, elämä urissa

Aamuvarhainen, rapaa lasissa ja pissapojanneste loppu. Edessä on ensin kilometritolkulla pientä, mutta vilkkaasti liikennöityä asfalttireittiä. Sitten vielä puolensataa kilometriä hyväkuntoiseksi mainittua ysitietä. On tavallinen arkiaamu.

Kaukana ovat ne päivät, jolloin puut olivat kauniin valkoisia ja maisema kuin sadusta. Nyt jokaikisessä aamussa soi Jöröjukkarock.

Urakiireiden lisäksi pitkän matkan työmatkalaisia vaivaavat tänä talvena konkreettisemmat urat.

On mentävä kieli keskellä suuta, jos meinaa selvitä. Auto on nimittäin saatava juuri oikeisiin uriin - ja pidettävä siellä. Tai sitten kulkupeliä on ohjattava taitavasti kaistan jommalla kummalla laidalla.

Silti autoilijoiden koettelemuksista on yksi ylitse muiden. Lumen puutteessa on jatkuvasti pimeää. Kuin sikaa säkissä vietäisi. Rekkojen renkaista roiskuva loska peittää näkyvyyden rippeitä. Vastaantulevien valot loimottavat märän tien heijastamina suoraan silmiin.

Ja jotteivät matkanteon haasteet loppuisi, järjestävät kulkijat seikkailuun lisäjännitystä. Jo useampana päivänä märkiä uria kyntävä autojono on jarruttanut äkisti. Pilkkopimeässä liikkuva tummiin pukeutunut tienkäyttäjä, aikuinen tai koululainen, aiheuttaa autoilijoissa kauhunväristyksiä.

Viuhtova räntäsade iskeytyy tuulilasiin ja heijastimettomat kulkijat näkyvät vasta auton rinnalla. Takaraivossa sykkii pelko. Koska sattuu se tilanne, että pahaa aavistamaton autoilija väistää vastaantulevaa aavistuksen pientareen puolelle juuri pimeän kulkijan kohdalla?

Lähempänä kaupunkia voi huokaista. Taas selvisin, ainakin iltaan asti. Silloin sama rumba alkaa alusta lähes samanlaisena. Ei sillä, en minä asuinpaikkaani vaihtaisi. Näin on hyvä, matkasta huolimatta.

Toisaalta hetket autossa radion soidessa ovat silkkaa luksusta. Liikenteeseen on keskityttävä niin, että aivot tyhjenevät kaikesta muusta. Töihin päästessä ei mieleen mahdu enää kotiasioita eikä kotona muistakaan työkiirettä. Sellaisia se on, uraelämä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimittaja, joka kulkee päivittäin Jämsänkoskelta Jyväskylään ja takaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.