Riitaan tarvitaan kaksi

Kaksi kuluneen viikon uutista valotti kansainvälisen oikeuden asemaa maailmanpolitiikassa eri lähtökohdista.

Gazan mahdollisia sotarikoksia tutkivan YK:n asiantuntijaraadin puheenjohtaja, kanadalainen kansainvälisen oikeuden professori William Schabas erosi tehtävästään Israelin syytettyä häntä puolueellisuudesta.

YK nimesi raadin elokuussa tutkimaan sekä Israelin että palestiinalaisten mahdollisesti tekemiä sotarikoksia Gazan kesäsodassa, jossa kuoli lähes 2 000 palestiinalaista ja noin 70 israelilaista. Raadin on määrä raportoida YK:n ihmisoikeusneuvostolle ensi kuussa.

Israel ole suostunut yhteistyöhön puolueellisena pitämänsä raadin kanssa, ja pääministeri Benjamin Netanjahu on vaatinut sen lakkauttamista.

YK:n kansainvälinen tuomioistuin ICJ päätti puolestaan vuosien oikeusriidan julistamalla, että Serbia ja Kroatia eivät kumpikaan syyllistyneet kansanmurhaan 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissodissa, joissa kuoli yli 100 000 ihmistä.

Kroatian syytökset koskivat muun muassa Vukovarin tapahtumia vuonna 1991, Serbian vastakanne ”Operaatio Myrskyä” Krajinassa vuonna 1995. ICJ:n mukaan osapuolet eivät pystyneet todistamaan toistensa pyrkimystä kansanmurhaan, vaikka raakuuksia ja rikoksia tehtiin molemmin puolin.

ICJ:n työ Haagissa oli kiistapukareille kallis eikä päätöksestä voi valittaa. Silti osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä. Kroatian oikeusministerin Orsat Miljenicin mukaan Kroatia halusi tuoda julki, mitä sodassa todella tapahtui. Serbian presidentti Tomislav Nikolic sanoi, että päätös auttaa maita kestävään rauhaan, ja Kroatian presidentti Ivo Josipovic toivoi työn maiden suhteiden parantamiseksi nyt jatkuvan.

Haagissa Serbian oikeusministeri Nikola Selakovic ja Kroatian ulkoministeri Vesna Pusic kuvasivat päätöksen avaamia valoisampia näkymiä lähes samoin sanoin. Yhteistä tulevaisuutta maille tarjoaa muun muassa Euroopan unioni, jossa Kroatia on jo jäsen ja johon Serbia on pyrkimässä.

Serbian ja Kroatian johdon reaktioissa ilmentyy laajasti ymmärretty sovinnon kaava kansainvälisissä suhteissa. Tehdyt vääryydet on nyt puolin ja toisin virallisesti kirjattu ja oma politiikka on arvioitu myös vastapuolen kannalta, loogisuutena eikä pahuutena. Valtiollisille suhteille jo tällainen vastavuoroinen ”anteeksianto” prosessina avaa ovia. Sodista kärsineiden tavallisten ihmisten ajattelu kulkee toki vielä kauan toisia ratoja.

Ranskanjuutalaista filosofia Jacques Derridaa lainaten anteeksi voi antaa vain jotakin anteeksiantamatonta, siis sellaista, missä mikään ”täysi korvaus” ei ole mahdollinen. Politiikassa sovinnot ovat tyypillisesti epätäydellisiä ja ”anteeksiannot” lähes mahdottomia.

Sovintohakuisuus edellyttää osapuolilta edes jollakin tavoin jaettua näkemystä sovinnosta jatkuvaa konfliktia parempana päämääränä. Olennaista sovinnonteossa on siihen ainakin epäsuorasti sisältyvä sitoumus käyttäytymisen muutokseen.

Lähi-idän jo liian pitkään jatkuneessa peruskonfliktissa tällaista näkymää ei ole. Kaikki sovittelun eleet – anteeksipyynnöistä puhumattakaan – nähdään salajuonina tai ainakin heikkouden osoituksina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.