Rivakka vauhti hämmentää

Kuntia on viime vuosina yhdistetty rivakkaan tahtiin. Huippuvuosi oli 2009, jolloin syntyi 32 kuntaliitosta ja niissä oli mukana kaikkiaan 99 kuntaa. Kuntien palvelurakenteet - ja erityisesti sosiaalipalvelut - eivät oikein ole pysyneet näin riuskassa vauhdissa mukana. Kyydistä ovat tippuneet niin palveluita tarvitsevat kuntalaiset kuin niitä tarjoavat kunnatkin.

Kuntalaisten hämmennys ja epätietoisuus esimerkiksi vanhustenhoidon palveluiden järjestämisestä on monella paikkakunnalla tuttua.

Mutta epätietoisuutta ei ole vain kuntalaisten keskuudessa vaan myös kuntien hallinnossa.

Ei siis ihme, että kunnissa on toivottu valtiovallan ohjeistavan selkeämmin, miten sosiaalipalvelut uudistusten pyörteissä tulisi järjestää.

Kuitenkin keskusjohtoista valtiovallan puuttumista kuntien toimintaan on jo pitkään haluttu vähentää ja siksi ajatus on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Ilmeisesti nyt tilanne on jo riittävän epätoivoinen, että aletaan huutaa apuun entisiä konsteja.

TOKI valtiolta on tullut kunnille ohjeita ja säännöksiä sosiaalipalveluiden järjestämisestä. Niitä edustavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamat laatusuositukset.

Ongelma vain on, että suositukset eivät toimi. Seurantatutkimukset kertovat, että käytännössä suositukset eivät ole täyttyneet eikä tavoitteisiin ole näin ollen päästy.

Onko sosiaalipalveluiden laatusuosituksissa siis jotain vikaa, kun kunnat eivät ota niitä tosissaan? Onko arvovalinnoissa tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi suositukset ja todellisuus eivät kohtaa? Ehkä näin onkin.

Yksi esimerkki heikosti toimivasta ohjeistuksesta on vanhusten lakisääteinen palvelutarpeen arviointi.

Se tarkoittaa, että jokainen 75 vuotta täyttänyt on lain mukaan oikeutettu sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin seitsemän arkipäivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Tätä palvelua ei läheskään kaikissa kunnissa innokkaasti tarjota - korkeintaan odotetaan, että joku osaa sitä kysyä. Mutta miten kysyä, jos palvelusta ei edes tiedä?

MUTTA niinhän se on, että kun jokin asia ei toimi, aletaan toivoa, että joku tulisi ja sanoisi, miten homma tehdään.

Tässä tapauksessa kunnat huutavat apuun valtiota selvittämään niiden itse luomat kirjavat käytännöt ja järjestämään talouskriisissä mahdottomilta tuntuvat kuntalaisten palvelut. Samalla tavoin alamaiset kaipaavat tiukan paikan tullen suurta johtajaa (Kekkosen perään on viime aikoina haikailtu paljonkin). Myös epävarmoilla työmarkkinoilla työntekijät vaativat pomolta ylimaallisia kykyjä luotsata väkeään kohti selkeitä tulevaisuusvisioita. Ja sitä rataa.

Tuskin kovin huono asia silti olisi, jos valtio todella antaisi selkeämmän ohjeistuksen, miten sosiaalipalvelut kunnissa tulee toteuttaa. Tähän suuntaan vievät useat sosiaalialan meneillään olevat lakiremontit, joilla esimerkiksi vanhustenhoitoa pyritään yhtenäistämään kunnissa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.