Rolling Stones, ihmeeksi kutsuttu magia

Olen suuri sukupolvi. Näin maanantain vastaisena yönä nuoruuteni ja keski-ikäni, mutta vanhuuden horisontista pilkahti ainoastaan kaukainen koitto. Muutamilla maailmankaikkeuden sektoreilla ikä ei tunne vuosia eikä lukuja. Yksi sektori on idealistien mytologia ja uskovainen ikuisuus. Yksi sektori on The Rolling Stones, maailman noin kahdeksas realismi ja ihmeeksi kutsuttu magia.

Rolling Stones on symboli nykyajassa, rock´n´rollin ruumiillistuma, sinistä, ruskeaa, valkoista, mustaa laavaa maan ja taivaan välillä, henkeäsalpaava, koskettava, viiltävä, hauska, teräsruosteisen suurenmoinen, totta ja elossa.

Tuona iltatyönä meille esiintyi lähes suorassa tv-lähetyksessä 50-vuotisjuhla-konsertissa kuin nuoruuden päivinään yhtye, joka 60-luvulla villitsi sukupolven yhteen ja sukupolvet vastatusten.

Rolling Stones kunnioitti ystäviään soittamalla 15.12. yhden kaikkien aikojen valloitusretkistään – kuin intiaanien ja muiden heimojen kiitosjuhlan. Kuin olisi menossa eri-ikäryhmien ja rakkauden ja rauhan yhteyteen ja toivoon kietoutumisen savumerkki-ilta.

Maailma vaihtui 60- ja 70-luvuilla toisin tavoin kuin tänään. The Rolling Stones, Dorian Grayn elävä ja vieläkään kariutumaton laiva on isojen ikäluokkien maailmanvaiheen kannet ja muotokuva.

Rock´n´roll peilasi viikonvaihteessa itseään. Että juuri tämä musiikinlaji on ollut niin henkevä ja niin vaistomainen ja primitiivinen ja uutta luova Stonesin, rämäpäähurrikaanin eri kausilla, osoitettiin elävinä tässä ja nyt -tunteina konsertissa, joka omalla hivenen leppoisammalla juhlansfääritavallaankin vastasi takavuosia. Sen veroisen kykenee loihtimaan Suuri Henki, rock´n´roll itse.

Tämä se on. Vierivä kivi, rhythm & blues, kovaa lentävä melodia, rock, kiidossa rullaava kivinen rytmi, rock´n´roll, riffien, soolojen, instrumenttidialogien, kitaravirtojen ja balladinlempeiden näkyjen heijastus, raaka voima, tuulipilven lempeä ajomatka. Puolen vuosisadan Rolling Stonesia ei ohita mikään, vaikka kaikki jatkuu vielä mentyään. Stonesissa hehkuvat unelmamme toivottuina, täytettyinä ja odottavina, kokoelämänvakava sade ja ilotulitus.

Sirkustanssinvetreä ja täyteläishyvin laulanut Mick Jagger kutsui lavalle juhlavieraita, kuten nuoret rhythm & blues -kitaristit – John Mayer, Gary Clark Jr. Kutsui Lady Gagan ja Black Keysin. Millainen yhteys! Numerosta numeroon! Lady Gagan Gimme Shelter oli raakalaisenkaunis ylistysulvonta Rolling Stonesille.

Se oli loitsu rock-saagalle ja yhtyeelle, jonka ex-taikuristikitaristi Mick Taylor tuli hänkin konserttiin mukaan, ja oikeaan kohtaan: Midnight Rambleriin, joka tapahtuman keskiössä on Stonesin spiraali, vertigo, lähtö, ydinkohta, huimaus, paluu, noidankattilahöyryllä kulkevan hurjan magneettijunan värivana. Sellaisen vain sydän ja antaumus osaa maalata.

Before They Make Me Run… lauloi muiden kitaristien tapaan loistokunnossa ollut Keith Richards itkettyään yleisön kanssa kuin konsertin jättiläiskyyneleen. Aurinkoiset pisarat eivät kuivuneet katosta, pilvistä kellareista, eivät mistään Keithin tulkitessa seuraavaksi bravuuriaan – Happy.

Bruce Springsteen (Tumbling Dice -kappaleessa), Trinity Wall Streetin kuoro (You Can´t Always Get What You Want) ja illan huipentuminen Jumpin´ Jack Flashiin ja Satisfactioniin täydensivät kuvan, joka on nykyhistoriaa, jota aika ei kadota kokemuksen korvasta, elämysvisioiden joukosta.

Kirjoittaja on FT, kirjailija ja vapaa toimittaja. The Rolling Stonesin juhlakonsertti nähdään uusintana Teemalla Tapaninpäivänä kello 21.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.