Rommia ja puliukkoja lapsille

Kesäloma on ohi ja loman ykköstavoite saavutettu: lapset on tylsistetty perusteellisesti. Tylsistyttäminen merkitsee kuukautta mökillä ilman sähköä ja juoksevaa vettä, ilman televisiota tai lelupaljoutta. Neljää viikkoa kallioilla ja merivedessä. Samalla se merkitsee parhaita luovia leikkejä, yhteisiä iltoja kynttilän valossa ja lukemattomia luontoretkiä. Ja toistakymmentä patterikäyttöisellä cd-soittimella kuunneltua lasten äänikirjaa.

Nappasin kirjastosta lainaan ison pinon klassikoita ja tunnettuja kotimaisia satuja. Kuuntelimme ne yhdessä. Samalla huomasin: kirjojen kuunteleminen on eri asia kuin niiden lukeminen. Vanhemman ennakkosensuuri ei toimi. Lapset ovat oppineet saduista yllättäviä asioita. Ensinnäkin liudan alkoholijuomien nimiä.

Lapset tarttuvat sekä luettaessa että kuunneltaessa jokaiseen tuntemattomaan sanaan. Siis ihan jokaiseen. ”Äiti, mitä on rommi ”(Muumipappa ja meri). ”Mitä on kalja ja kahvilikööri” (Heinähattu ja Vilttitossu -sarja). ”Entä sikari” (Isä, rakennetaan maja).

Ja selityksen jälkeen lisäkysymys: ”Äiti, mitä on alkoholi” sekä ”mitä tarkoittaa humalassa” (Uljas musta).

Toisekseen sadut opettivat kyseenalaisia ilmauksia. ”Äiti mikä on neekerikuningas” (Peppi Pitkätossu). ”Entä puliukko” (Heinähattu, Vilttitossu ja vauva). ”Mikä on letukka” (Eemeli ja pikku Iidan metku).

Lisäksi saduissa esiintyy väkivaltaa. Esimerkiksi Eemelin isä retuuttaa poikansa usein ja vauhdilla verstashuoneeseen. Lapset kauhistuvat – eihän kellekään saa tehdä noin? Ja taas sain selittää vanhaa ja nykyistä aikaa.

Suurinta riemastusta aiheuttavat lällättelylorut – joita kuullaan varmasti myös päiväkodissa. ”Kun minä suutun, mustaksi muutun, en ole lammas, irvessä hammas, sinua pilkkaan ja puraisen nilkaan” (Uppo-Nalle). Tai: ”Ota kiinni Isonapa, senkin paksu pullamaha” (Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen).

Seuraukset saattavat kuitenkin lopulta olla hyvät: lapset koukuttuivat entistäkin enemmän leikkimään sanoilla. Likööristä, puliukosta ja lällättelystä huolimatta: Heinähattu ja Vilttitossu ovat meillä sekä lasten että aikuisten suosikkeja. Kummallista kyllä: parhaissa tarinoissa on aina jotakin hieman ristiriitaista.

Satuja kuunneltiin välillä totisena, välillä niin että pienet varpaat kipristelivät koko kehoa hykerryttävästä naurusta.

Lasten sanavarasto kasvoi, mutta ehkä myös ymmärrys. Siitähän saduissa on kyse.

Yhdessä lukeminen on arvokasta. Sanavaraston karttumisen lisäksi lasten mielikuvitus kehittyy, vuorovaikutustaidot paranevat ja moraali vahvistuu. Vanhemman äänellä luetut tarinat ovat lapsen mielestä parhaita.

Toisinaan aikuisenkin on kuitenkin avartavaa luopua lukijan roolista, kuunnella jonkun muun lukemaa ja elää tarinaa tasavertaisena lasten rinnalla.

Arki alkoi, mutta pala lomasta jäi: äänikirjojen kuuntelu yhdessä. Minä neulon ja lapset kantavat piirrustusvälineensä olohuoneen lattialle. Heistä on hauskaa piirtää tarinaa kuviksi ihan itse.

Narnia-sarjankin kirjoittanut C.S. Lewis oli oikeassa sanoessaan, että lastenkirja, josta voi nauttia ainoastaan lapsuudessa, on huono lastenkirja.