Ruohonleikkuri, tuo ikuinen arkkiviholliseni

Olen kirjoittanut jo aikaisemmin kolumnin siitä kuinka ruohonleikkurin käynnistys-systeemi on paholaisen suunnittelema alistamis- ja kidutusmekanismi. Tähän ei ole tullut muutosta, joten en aio asiaan kovin perusteellisesti tällä kertaa perehtyä. Vähän sitä on pakko toki sivuta.

Yksi toinen asia on kuitenkin tuossa ruohikkojen säkättimessä kiukuttanut minua jo useamman vuoden ajan – Tasan tarkalleen niin kauan kuin olen asunut omakotitalossa ihanan ruohottomien kerrostalovuosien jälkeen.

Eli. Miksi ruohonleikkurin bensatankki on valmistettu siten, että jos konetta kallistaa rapsuttaakseen alle tarttuneen ruohon pois, bensa tulvii korkista yli. Että miksi korkki ei ole niin tiukka ettei siitä valuisi ja miksi se on siinä kohdassa missä se on.

Niille jotka nyt väittävät, että näin ei käy, sanon: A) et ole koskaan puhdistanut leikkurisi pohjaa, B) omaat lapsia, jotka hoitavat leikkuuhommat pientä kesäkorvausta vastaan puolestasi tai C) ajat päältä ajettavilla koneille, joissa moista ongelmaa ei ole.

Sille taas, joka sanoo, että totta kai se bensa valuu kun masiinaa kallistetaan, sanon, että ihminen on kehittänyt muun muassa vempaimen, jolla lentää kuuhun. Kallistamisen kestävän ruohonleikkurin kehittelyn ei siis luulisi olevan ihan mahdottoman vaikea tehtävä.

Uskon, että korkin falskaamiseen on jokin järkevä syy. Se liittynee jollain tapaa paineeseen ja räjähdysvaaraan. Tai sitten johonkin ihan muuhun. Sitä en usko, etteikö vuoto-ongelmaa voisi millään tapaa kiertää.

Työnnellessäni viimeksi leikkuria edessäni mieleen tuli setäni, joka ulkoisti ruohonleikkuun vaimolleen. Sanoi naisten olevan siinä määrin persoja tittelien perään, että vaimo tasaa nurmea ihan mielikseen jos häntä kutsutaan nurmikenttien kuningattareksi. Talvella hän oli muistaakseni hankien ruhtinatar.

Vaikka tittelin komeita ovatkin, minua ne eivät houkuta. Tuossa viime viikollakin olin jotain ihan muuta kuin prinsessamaisen kuninkaallinen riuhtoessani narua ja potkaistessani lopulta konetta kylkeen. Mieleen tuli jo pyytää apua postilaatikolle pysähtyneeltä postinjakajalta. Heiltä kun tuo ruohonleikkuu on kuulemma sujunut hyvin kuluneena kesänä.

Turha nykimiseni johti sellaiseen noitumiseen, että seudun lapset katsovat minua varmasti vielä pitkään samalla tapaa kuin paikallista noitaa katsotaan: kiinnostuneina mutta syvän pelonsekaisen tunteen vallassa ja valmiina juoksemaan karkuun.

Itse epäilen noidaksi pikemminkin nimeltä mainitsematonta kaksilahkeista, joka väitti ruohonleikkuukoneemme lähtevän ihan helposti käyntiin ilman sen kummempia uhkimisia yhdellä ”rauhallisella ja määrätietoisella vedolla”.

Minun nykimiseni näyttää kuulemma teholuokaltaan samalta kuin eläkeläismuorin lahjapaketin nyörien availu…

Lopuksi sanon vielä sille myyjälle, joka myi minulle nykyisen leikkurini ”kevyenä ja helposti käynnistyvänä”, että ”minä sulle kevyet ja käynnistyvät näytän”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.